Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 
Avatar photo

Hattula-blogissa julkaistaan kunnan ja kuntalaisten arkeen liittyviä uutisia, otetaan kantaa ajankohtaisiin puheenaiheisiin sekä arvioidaan tarjolla olevia palveluita. Hattula-blogia kirjoittaa Hattulaan.fi -julkaisun toimitus.

HATTULA 2021: Terve, liikkuva, yhteisöllinen ja digitaalinen

Valtuuston tänään hyväksymän Hattula 2021 -strategian poliittisesti ehkä kiinnostavin sana on itsenäinen. Kansan valitsemien päättäjien mukaan Hattula on vielä viiden vuodenkin päästä itsenäinen kunta.

Muuten strategia pysyy strategian tasolla eikä ole luonteeltan toimenpideohjelman kaltainen. Valmisteilla olevan sote-uudistuksen on luonnollisesti ennakoitu korostavan niitä palveluja, joita kunta voi edistää vielä sosiaali- ja terveydenhuollon päätösvallan siirron jälkeenkin. Tämä näkyy strategian sisällössä.

Asuin- ja työympäristön kehittämisen lisäksi strategiaan on kirjattu arkiliikunnan lisääminen, valistustyö ja terveyden edistäminen, jotka nähdään osaksi kestävää kehittämistä ja viihtyisyyttä. Paikalliset seurat ja yhdistykset tulevat tässä mitä ilmeisimmin olemaan keskeisiä kumppaneita.

Visa ja Isku, tunnetuimmat seurat, ovat lähellä kuntaa sekä toimipisteensä sijainniltaan että historialtaan. Kunpa Hattulaan rekisteröidyn yli 200-jäsenisen TCC:n pyöräilijät ja triatleetit malttaisivat myös välillä pysähtyä maksimivauhdistaan tarjoamaan palvelujaan ja osaamistaan kunnan käyttöön samalla tavalla.

Digitaalisuus ja laadukas viestintä korostuvat myös monessa kohdassa kuntastrategiaa. Strategia kertoo Hattulan suhtautuvan avoimesti uudenlaisia digitalisaatioon perustuvia toimintatapoja ja työkaluja kohtaan.

Juteinikeskus, keskustan täydennysrakentaminen, kehittyvät ja kasvavat seurat sekä paikallista viestintäkenttää toivottavasti myös omalta vähäiseltä osaltaan elävöittävä verkkolehti ovat esimerkkejä siitä, että strategia ei ole pelkkää taivaanrannan maalailua.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.