Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 
Avatar photo

Hattula-blogissa julkaistaan kunnan ja kuntalaisten arkeen liittyviä uutisia, otetaan kantaa ajankohtaisiin puheenaiheisiin sekä arvioidaan tarjolla olevia palveluita. Hattula-blogia kirjoittaa Hattulaan.fi -julkaisun toimitus.

Parolasta tulee paraatipaikka

Kettumäen silta saatiin vihdoin auki ja Katinalan yrittäjät pois sumpusta. Väliaikaisten liikennejärjestelyjen aikana ainakin osa yrittäjistä koki huomattavia tulojenmenetyksiä.

Toinen puoli kolikkoa on se, että huomattava määrä ihmisiä näki pakosta Hattulan keskustaajaman ensimmäistä kertaa. Kuntaan nouseva uusi Juteinikeskus ja tonttimainos olivat paraatipaikalla houkuttamassa mahdollisia muuttoa suunnittelevia.

Hattulan muuttovoittoisuus on jatkunut ja kunta kasvaa itsenäisenä kaupungin kupeessa. Suurempia kehittämispanostuksia on toistaiseksi jäädytetty odottamaan kunnan uusien johtohenkilöiden astumista riviin.

Jo tehdyilläkin päätöksillä Parolasta on vähitellen kehittymässä 10.000 asukkaan rajaa lähestyvän kunnan arvon mukainen keskuspaikka. Tulevat suuremmat kehityshankkeet koskevat Merven alueelle kaavailtuja uusia liikenneyhteyksiä ja niiden mitä luultavimmin mukanaan tuomaa merkittävää uutta yritystoimintaa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.