Perjantai 21.09.2018
Nimipäivät: Mervi
Hämeenlinna
Melkein pilvistä
11°C
Tuuli: 2 m/s EL
 
Juha

Juha Reinikainen

Hattulaan-lehden päätoimittaja, media-alan yrittäjä ja urheiluaktiivi.

Arvonimet osa politiikan ja poliitikkojen arvostusta

Hattula on käyttänyt viimeksi kuluneet vuodet kuntapolitiikassa pääasiassa rakentavaan politiikantekoon. Valtuustossa on käyty koviakin debatteja ja äänestyksiä ilman, että työskentelyilmapiiri olisi siitä kärsinyt.

Parissa valtuustokaudessa on saatu aikaan päätöksiä ja tekoja, jotka linjaavat esimerkiksi paikallista koulumaailmaa ja terveydenhuoltoa pitkälle tulevaisuuteen. Valtakunnanpolitiikka on heijastunut Hattulankin valtuustosalin seinien sisäpuolelle lähinnä entisen vahvan perussuomalaisten ryhmän kaventumisena. Uusimmat perussuomalaisten ja kokoomuksen parissa tapahtuneet valtakunnalliset repeämät eivät vielä ole näkyneet paikallisesti.

Kun suuri media- ja somehuomio nykyään nostaa pintaan lähinnä äänekkäimmät julkisuudenkalastajat, miten arvostaa pitkää ja päämäärätietoista työtä oman kotikunnan puolesta? Yksi hyvä keino tähän ovat arvonimet, jotka isohkosta hintalapustaan huolimatta nostavat ennen kaikkea poliittista päätöksentekoa instituutiona.

Hattulassa Seppo Kankkunen vastaanotti kunnallisneuvoksen arvonimen vuonna 2012. Nyt, poliittisen paikallishallinnon murroksen kynnyksellä voisi olla hyvä tilaisuus taas muistaa ansioituneita ja pitkäaikaisia päättäjiä neuvos-arvonimillä käynnissä olevan valtuustokauden aikana. Heitä Hattulasta löytyy useammankin puolueen riveistä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.