Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 
Avatar photo

Juha Reinikainen

Hattulaan-lehden päätoimittaja, media-alan yrittäjä ja urheiluaktiivi.

Moottoriurheilussa riittää jännitettävää

Neste-ralli käynnistyy torstaina 26. heinäkuuta illalla ajettavalla Harjun erikoiskokeella. Hattulalaisilla riittää tänäkin vuonna jännitettävää, kun kartturi Antti Linnaketo Jari Huttusen parina hakee menestystä WRC2-luokasta. Kenraaliharjoituksena toiminut Viron ralli antaa luvan odottaa mahdollisesti jopa viimevuotisen luokkavoiton uusintaa.

Ralliautoilun lisäksi hattulalaisittain kiinnostavaa on myös endurokuski Antti Ahtilalle tarjoutunut mahdollisuus ajaa loput tämän vuoden MM-sarjan osakilpailut. Kotimaassa menestystä niittänyt nuorukainen pääsee kansainväliseen tulikokeeseensa Italiassa.

Menestystä ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä, vaikka tuntisikin oikeutettua iloa kunnan ainakin hetkellisestä kurssinoususta kansainvälisessä moottoripörssissä.

Suomessa elettiin pitkään tilanteessa, jossa sekä rallissa että endurossa totuttiin jatkuvaan menestyshuumaan. Viime vuodet näissä lajeissa ovat karvaasti opettaneet, että huippulahjakkuuksia ei mihinkään lajiin vyöry jatkuvalla syötöllä eikä kaikkia lahjakkuuksia osata jalostaa huipulle asti, vaikka taustalla olisi menestyksen salat omakohtaisesti tuntevia tekijöitä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.