Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 
Avatar photo

Juha Reinikainen

Hattulaan-lehden päätoimittaja, media-alan yrittäjä ja urheiluaktiivi.

Rahallista tulostaan suurempi keräystulos

Kansan ja Nipponin käsi oli karttuisa. Panssarimuseo kertoi tänään, että panssarivaunujen rinnekatoksen joukkorahoituskampanja on yltänyt 60.000 euron minimitavoitteeseensa.

Kahden valaistun säänsuojakatoksen rakentamisen kokonaiskustannuksiksi on laskettu 400.000 euroa ja eri keräysmuodoilla tavoitellaan 200.000 euron pottia. Nyt puhki räsäytetyn 60.000 euron on kuitenkin alun perin arvioitu riittävän siihen, että kaivurin kauha saa haukata maaperää.

Sotahistoria ja ilmeisesti juuri suomalainen sotahistoria kiinnostaa. YLE Kulttuuri kertoi äskettäin, että Mikkelin Päämajamuseon kesän kävijämäärät kasvoivat 15 prosentilla ja väkeä tulisi opastetuille kierroksille enemmän mitä henkilökunta voi ottaa hoteisiinsa.

Museo- ja kulttuuriväki ansaitsee Parolan Panssarimuseon katoskeräyksen ensimmäisen etapin saavuttamisesta tunnustuksen. Viime vaiheessa aivan ratkaisevaa apua on saatu Japanista, jossa anime-elokuvaan päässyt BT-42 -panssarivaunu aiheutti museoon Japanista jopa jonkinlaisen kävijävaelluksen.

Tätä ennen katoksen eteen tempaisivat myös suomalaiset muusikot. Materiaalilahjoitus on luvattu terästehtaalta ja samoin työpanosta maanrakennustöihin. Paikalliset ihmiset ja yritykset ovat osallistuneet eri tavoin keräykseen.

Välitulosta voi jo nyt luonnehtia vaikutuksiltaan kerättyä rahasummaa suuremmaksi. Yhteinen osallistuminen ja tiedon leviäminen takaa, että katoksen valmistumisen jälkeen myös kävijöitä riittää.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.