Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 
Avatar photo

Juha Reinikainen

Hattulaan-lehden päätoimittaja, media-alan yrittäjä ja urheiluaktiivi.

Yhdistystoiminta hyvässä iskussa

Parolan Visan päättäjäisillä alkanut lehdentekokuukausi kulkee kohti loppuaan. Viimeisin lokakuun lehteen takomani juttu kertoi Hattulan aktiivisesta taiteilijaseurasta, tällä kertaa Lepaalla. Yrittäjäyhdistys juhlii lauantaina Petäyksessä ja ennen kristallin kilistelyä pääsin vielä kuraantumaan jälkikasvun kera maastopyöräilyn Kiipula MTB:hen, jonka senkin taustalta löytyy paikallisen yhdistyksen, Tawast Cycling Clubin vahvaa kaksipyöräisosaamista.

Hattula Golfin laajentumisaikeiden suotuisa eteneminen kunnallisissa päätöksentekoelimissä on tietysti lokakuun hyvä ja iso uutinen. Golfklubin ympärillä on myös vahva yhteishenki ja yhteisöllisyys, sillä ilman harrastajia ja jäsenmäärän kasvattamista maan suurimpien joukkoon ei infran laajentamistakaan kannattaisi suunnitella.

Yrittäjäjuhlan jälkeenkin on elämää. Sunnuntaina kannattaa suunnata Juteinikeskukselle katsomaan, miten Laineen Jussi ja muut valmentajat luotsaavat jo kymmenkunta vuotta koossa ollutta, nyt B-ikäistä poikien salibandyjoukkuetta.

Yhdistystoiminta tuntuu siis olevan hyvässä iskussa. Kuten kunnanjohtaja Katariina Koivisto tulohaastattelussaan toteaa, kunnassa silmiin pistävää on vireys ja aktiivisuus ja ison osan tästä kunniasta voivat ottaa itselleen yhdistykset. Kehitystyössäkin on toimittava tarvittaessa ripeästi, mutta kuin käärmettä pyssyyn ajamalla ei kestävä kulttuuri rakennu.

Urheilun ja liikunnan olosuhteissakin Hattulassa eletään hyviä aikoja. Kunnassa on myös paljon valmennus- ja tapahtumaosaamista, mutta Panssari CC:n, kesäisen kenttäratsastuskisan ja Military Runin sekaan mahtuisi vielä lisää tapahtumia.

Hattulaan.fi:ssä aloittaessani totesin ilokseni, että Hattulassa on hyvä paikka harjoitella pyöräilyä, bmx-rata. Sitä en uskonut enkä tavoitellut, että radalla pyöränkäsittelyn alkeita harjoitteleva lapsi ajaisi kolmen vuoden päästä oikeassa maastopyöräilytapahtumassa, mutta näinkin siis kävi.

Samoihin aikoihin, kolmisen vuotta sitten, sain olla neuvottelemassa seudun johtavaksi maastopyöräilytapahtumaksi kehittyneen Aulanko MTB:n kilpailukeskuksen siirtoa Aulangon kylpylälle. Nyt parina pakkasaamunakin rohkeasti pyörän selkään noussut tokaluokkalainen tähtää ensi toukokuuksi ainakin puolivakavissaan kyseiseen tapahtumaan.

Yleinen ja yksityinen siis voi limittyä yhdistystoiminnassa parhaimmilaan hyvin. Joskus ehdit ja voit antaa yhdistykselle aikaasi ja työpanostasi, joskus voit keskittyä muuhun, kuten yhdistyksen tuottamista palveluista nauttimiseen. Näin olen ainakin itselleni uskotellut.

Järkytystä ainakin itsessäni herätti alkuviikolla uutinen siitä, että jääkiekossa junioriseuran toiminnanjohtaja voi joutua vakavien työrauhaongelmien ja häirinnän kohteeksi. Asia tuli ilmi HPK:n sisäisessä kyselyssä ja seura julkisti asian toimitusjohtajansa suulla tuoreeltaan.

Mitä näitä urheilulle yleensä lähes kaikkensa antavia henkilöitä tuntee, he kaikkein vähiten moista kohtelua ansaitsevat. Myös Hattulaan.fi esittää vahvan vetoomuksensa turvallisen urheilutyöympäristön puolesta.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.