Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Hattula selkä suorana kohti vuotta 2016!

566_660x659Kulunut vuosi Hattulassa on sisältänyt monenlaisia vaiheita ja tempauksia. Esimerkiksi keskeiset johtohahmot ovat vaihtuneet ja kunnassa on toteutettu erilaisia NASTA-tempauksia, kuten yhä jatkuva valokuvakilpailu. Uusi vuosi alkaa uusin kujein ja yhdessä uusien kasvojen kera. Suuria odotuksiakin on alkavaan vuoteen ladattu, mutta hyvä niin. Toiveet ja odotukset siivittävät meitä entistä tuloksellisempaan toimintaan.

Itse liityin ”nastaan Hattula-tiimiin” maaliskuussa. Siitä lähtien työskentely täällä on vienyt viikko viikolta enemmän mukanaan. Tekemistä on riittänyt ja olen saanut olla mukana monissa mielenkiintoisissa ja ikimuistoisissakin hetkissä. Olen ollut kiitollinen mahdollisuudesta työskennellä voittajatiimille ja totta vie, Hattula kuuluu voittajiin! Aivan kuten tuore kunnanjohtajakin on todennut. Ensi vuodelle valmistelussa ollut talousarvio puhuu tämän puolesta. Menestys ei tarkoita kuitenkaan vain sukanvarteen kerättäviä euroja, vaan lisäksi viisaita sijoituksia huomiseen. Viime vuosina on tehty hyvää tulosta ja tämä on mahdollista tulevaisuudessakin, kunhan panostetaan edistykseen. Kiihtyvään tahtiin kehittyvä maailma asettaa kunnille myös haasteen. Kehityksessä on pysyttävä mukana ja se merkitsee uudenlaisia toimintatapoja ja työkaluja. Menneet metodit eivät enää toimi. Kunnan on näyttävä ja kuuluttava. Oltava siellä, missä ovat sidosryhmät ja avattava päätöksentekoaan viestimisen kautta entistä läpinäkyvämmin. Esimerkiksi sähköinen uutiskirje ja avoimempi päätösvalmistelu voisivat olla hyviä keinoja avata kunnan päätöksentekoa ja toimintaa kuntalaisille aikaisempaa paremmin. Sosiaalinen media on tänä päivänä suorastaan jo välttämättömyys ja siinä Hattula on päässyt potentiaalissa vasta alkuun. Työtä sekä visioita riittää ja olisi haitaksi lyödä nyt jarrua. Tulevaisuudessa valmisteltava uusi elinvoimastrategia vaatii uusien työkalujen ja toimintaympäristön vaatimusten sisäistämistä ja kytkemistä kuntaorganisaation kaikkien osien toimintaan. Lisäksi kunnalla on menestyäkseen oltava vahva yhteinen visio siitä, mitä Hattula tavoittelee.

Julkinen toiveeni uudelle kunnanjohtajalle – sanottakoon sitä vaikkapa joululahjatoiveeksi – on, että hän lähtisi työssään rakentamaan Hattulaa aikaisempaa tiiviimmäksi joukkueeksi panostamalla yhteishengen ja sosiaalisen pääoman vahvistamiseen. Omalla esimerkillä on tässä keskeinen merkityksensä. Samalla toivon, että johtamisessaan hän katsoisi jo horisontin taakse, eli kauemmas tulevaisuuteen elinvoimajohtamisen kautta. Kunnat ja kuntaorganisaatiot elävät nyt murroksessa, jonka aikana ja varsinkin jälkeen kuntia pyöritetään uusin työkaluin ja toimintatavoin. Kuitenkin entistä tehokkaammin. Rauhallista joulua lukijoille!

Launo Haapamäki

Viestintäkoordinaattori

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.