Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

Aarne Kaurasesta Vanajavesisäätiön puheenjohtaja

Vanajavesisäätiön hallitus valitsi 21.1. pidetyssä kokouksessaan säätiön hallituksen puheenjohtajaksi yksimielisesti maakuntaneuvos Aarne Kaurasen. Varapuheenjohtajaksi valittiin toimitusjohtaja Juha Haukka.

Radio Hämeen pitkäaikainen toimittaja ja pitkän linjan kunnallispoliitikko, maakuntaneuvos Aarne Kauranen iloitsi valinnastaan.

– Vanajaveden asia on meille kaikille tärkeä. Vanajavesikeskuksessa on jo tähän mennessä tehty paljon hyvää työtä, ja työn visiot ovat kohdallaan. Tästä on hyvä jatkaa, totesi Kauranen.

Hattulan kunnan edustaja Vanajavesisäätiön hallituksessa vuonna 2016 on Matti Hämäläinen. Hallitukseen kuuluu myös hattulalainen, MTK Häme ry:n puheenjohtaja Arto Laine.

Säätiön hallitus linjasi kokouksessaan myös alkaneen vuoden toimintaa. Erilaisten vesistökunnostusten toteuttamista jatketaan yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa. Kahden aiemman vuoden tapaan säätiö jakaa keväällä 2016 myös avustuksia omaehtoiseen vesien- ja ympäristönhoitoon. Avustusten hakuaika on 15.2.–31.3.2016.

Syksyllä 2012 perustettu Vanajavesisäätiö tukee Vanajaveden alueen vesistöjen, ympäristön ja maiseman tilan parantamiseen tähtäävää toimintaa. Vanajavesisäätiö ylläpitää Vanajavesikeskusta, joka hoitaa vesistöjä ja maisemaa parempaan kuntoon, innostaa ihmisiä toimimaan ympäristön hyväksi ja pyrkii monin tavoin vahvistamaan koko Vanajaveden alueen vetovoimaisuutta. (Hattulaan.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.