JÄLLEENRAKENTAJIEN LAPSET: Pirjo Peltonen pitää uutuusteosta kunnianosoituksena isille ja äideille

Pirjo Peltonen sanoo olleensa onnellinen, kun hänen isänsä osasi käsitellä sotavuosien tapahtumat terveellä tavalla. Nyt Peltosen suurin onni on saada olla mummo.

Syyskuun lopulla ilmestyvä kirja Jälleenrakentajien lapset on kunnianosoitus isille ja äideille, jotka sotien jälkeen rakensivat suomalaista yhteiskuntaa. Näin teosta ainakin kuvailee Parolassa asuva Pirjo Peltonen, joka on yksi kirjan yli 40 haastatellusta.

– Olemme saaneet elää rauhallisessa ja turvallisessa maassa. Meidän sukupolvemme sai käydä koulunsa ja opiskella, Peltonen sanoo.

Kirjan tekijät, hämeenlinnalainen toimittaja, viestintäyrittäjä Tuomo Tamminen ja Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksella yhteiskunnan historian huippuyksikössä työskentelevä FT, tutkijatohtori Antti Malinen ovat halunneet tehdä suuren yleisön tietokirjan, joka keskittyy lapsuutensa sotien jälkeisinä vuosina eläneisiin.

Kirjan alaotsikko on Sotienjälkeinen Suomi lapsen silmin.

– Vaikka kirjassa puhutaan vaikeistakin asioista, muistelijoiden valtaosalla suhtautumista omaan lapsuuteen ei sävyttänyt viime kädessä murhe tai katkeruus tai mikään negatiivinen tunne; edes niillä, joilla oli ollut todella vaikea lapsuus, kertoo Tamminen.

Tekijöiden mielestä on silti jokseenkin kiistämätöntä, että sodan jälkeen Suomessa vallitsi ilmapiiri, joka kannusti pärjäämiseen, selviytymiseen ja asioista vaikenemiseen.

– Osa haastateltavistamme ajatteli, että nykyään asioista puhutaan ja lapsia paapotaan liikaakin, mutta valtaosa oli kokenut etenkin aikuisten vaikenemisen vaikeana ja kipeänikin asiana: miksi ei voitu edes yrittää selittää, miksi isä huusi öisin tai miksi Neuvostoliitosta ei saanut puhua ääneen? Moni kokee, että tieto olisi ollut lapselle kuitenkin helpompi asia kuin vaikeneminen, oli kyse miten vaikeasta asiasta tahansa.

Jälleenrakentajien Lapset on menossa pian painoon ja myyntiin kirja tulee syyskuun lopulla.

Lapsuutensa Kangasalla elänyt Pirjo Peltonen kuvailee itseään onnekkaaksi, kun hänen isänsä osasi purkaa sota-ajan muistonsa puhumalla ja harrastuksiin, kuten urheiluun, vaeltamiseen ja reserviläistoimintaan.

– Sota oli vahvasti mukana elämässä, mutta ei se mielestäni tuonut perheeseen pahaa. Isä puhui kyllä sodasta, ja ainakin nyt ajattelen, että hän oli fiksu, että osasi purkaa sitä erilaisiin aktiviteetteihin eikä padonnut sitä sisäänsä.

Pirjo Peltonen muutti avioliiton myötä Tyrväntöön 40 vuotta sitten ja asui miehensä kuoltua kylällä vielä kahdeksan vuotta.

– Pari vuotta sitten päätin tehdä elämänmuutoksen ja tässä onkin ollut elämäni helpoin koti, Parolassa asuva Peltonen kertoo.

Kirja pohjautuu paitsi haastatteluihin, myös eri aikoina tehtyihin muistitietokeruisiin.

– Lisäksi olemme käyttäneet tutkimuskirjallisuutta ja tilastotietoa sekä 40-50-luvuilta että nykyajalta, Tuomo Tamminen valottaa.

Yksi tekijöiden havainto oli, että aineellinen pula saattoi olla pahakin, mutta jos aikuiset pystyivät tarjoamaan turvallisen kodin, lapsi ei ollut esimerkiksi risoista kengistä ja yksipuolisesta ruuasta välttämättä moksiskaan.

Pirjo Peltonen kertoo kirjassa, että tavaraa ei lapsuudessa hirveästi ollut, mutta “mitä oli, olivat aarteita, ja niitä pidettiin hyvin. Emme me lelujamme rikkoneet, jos sellaisia saimme.”

– Sellainen leikki meillä oli, jonka nimi oli ’köyhä’. Istuimme Pirkon ja hänen vuotta nuoremman
pikkusiskonsa kanssa heidän kotinsa vintin rapussa ja kerroimme tarinaa kauhean köyhästä perheestä ja siitä, mitä he tekivät, mitä saivat ja miten he sitten vähitellen vaurastuivat. Todennäköisesti saivat sellaista tavaraa, jota me emme saaneet. Mutta ei meiltä mitään puuttunutkaan. Kaikkea oli, mitä tarvitsimme, ja me olimme hyvin tyytyväisiä.

Juha Reinikainen