Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Lennokkikerhon evoluutio on kulkenut styroksisiivistä drone-koptereihin

Jarmo Valo ja Parolan Lennokkikerhon alkuaikojen lennokkituotantoa.

Vuonna 1985 perustettu Parolan Lennokkikerho juhli 30-vuotista toimintaansa juhlakahvituksella hämäläisittäin vasta tänä vuonna. Kerhon vetäjänä vuodesta 1990 toiminut Jarmo Valo kertoi kahvituksen alla joulukuun alussa, että toiminta alkoi vuonna 1985 Tehdasvillalla ja vetäjinä olivat Erkki Venesjärvi ja Seppo Kämäri. Kerhon perusti Juhani Horma.

– Silloin tehtiin vapaasti lentäviä, niin sanottuja hinauslennokkeja jotka hinataan ilmaan 50 metrin siimalla, Jarmo Valo kertoo.

Tuolloin rc-lennokit olivat itserakennettavia ja tekniikka kallista. Kehitystä kuvaa, että nyt loppuvuonna 2017 Lennokkikerho on ottanut tarjontaansa myös drone- eli kuvauskopteritoiminnan.

– Tekniikka näissä droneissa kiinnostaa itseä enemmän, mutta otimme nämä mukaan toimintaan, jotta voimme jelpata paikallisia harrastajia. Drone-lennätyksissä on rajoituksia ja ainoa ongelma ettei ole oikein sellaista instanssia, joka rajoituksia valvoo.

Valo on ollut Lennokkikerhon toiminnassa mukana syksystä 1985. Hänen lisäkseen lähes alkuperäisiä jäseniä kerhossa ovat Ari Aaltonen, Ilpo Saarinen ja Olli-Pekka Aalto.

– Lennokkitoiminnasta voi helposti hypätä välillä sivuun, mutta moni palaa omien lasten kanssa harrastukseen takaisin. Minua on harrastuksessa kiehtonut itsensä haastaminen. Esimerkiksi siinä vaiheessa, kun ajattelin ettei tässä ole enää mitään uutta, tulivat sähkölennokit, Valo kertoo.

Kerhon alkuvaiheissa kehitys kulki vapaasti lentävistä hinauslennokeista radioliidokkeihin, jotka nekin piti tuolloin rakentaa alusta asti itse. Matkapuhelinten akkukehitys vaikutti vahvasti myös lennokkitoimintaan eli akut ovat pienentyneet ja akkujen tehot kasvaneet merkittävästi.

Kerho on laajentanut toimintaansa myös drone-koptereihin.

– Isoihin lennokkeihin meni ennen toisen vanhemman kuukausipalkka, nykyään sähköllä toimivan lennokin pystyy rakentamaan 200–250 eurolla.

Kerhon tilat muuttivat vanhan meijerin eli sittemmin nuorisotalon tiloihin vuonna 1990 ja toimitila on edelleen sama joskin pienempi.

– Tilat olivat ennen nykyistä isommat ja avoimemmat, mutta tähänkin mahtuu.

Kerhossa voivat nuorimmillaan olla mukana 10–11-vuotiaat. Ikää tärkeämpää Valon mukaan on keskittymiskyky.

– Talvi menee paljolti lennokkien rakentamisessa ja kesä lennätyksessä. Nyt oli niin tuulinen ja sateinen kesä ettei paljon päästy lennättämään.

Kerhossa on nykyään noin 15 aktiivista jäsentä. Harrastus soveltuu sekä pojille että tytöille ja harrastuksen parissa on myös Parolassa ollut useita tyttöjä.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.