Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Nihattulan koululla tavattiin tuttuja ja paljastettiin koulun perustamisvuotta osoittava kyltti

Nihattulan koulu perustettiin Suomen ollessa vielä Venäjän alainen suuriruhtinaskunta. 116 vuotta perustamisen jälkeen tapahtumaa juhlistettiin muistokyltillä.

Nihattulan koulun entiset oppilaat olivat lauantaina koolla yhdeksättä kertaa vuotuisessa tapaamisessaan. Koululla järjestettyä tapaamista juhlisti koulun perustamisvuotta osoittavan kyltin paljastaminen illansuussa.

– Vanha koulu aloitti vuonna 1902, Suomen ollessa suuriruhtinaskuntana. Tontin, jolla on muun muassa 200 metriä omaa rantaa, lahjoitti Hakalan talo. Tämä on yksi parhaista kouluympäristöistä mitä Suomessa on, sanoi paljastamista edeltäneen puheen pitänyt Seppo Kopra.

Kolme vuotta sitten eläkkeelle jäänyt Kopra opetti Nihattulan koululla melkein 40 vuotta. Koulu on Hattulan vanhin yhä toiminnassa oleva koulu.

– Koululla on nyt 55 oppilasta kolmella yhdysluokalla, opettaja Pirkko Lokinperä kertoi.

Seppo Kopra (vas.), Pirkko Lokinperä ja Harri Mantila tuntevat Nihattulan koulun tarinat.

Kyltti teetettiin entisten oppilaiden aloitteesta. Kiitokset lähtevät myös mainostoimisto V. Myllymäelle joka teki kyltin.

– Kylttiä puuhattiin kauan, sanoo entisten oppilaiden puhemiehenä toimiva Harri Mantila.

Entisten oppilaiden kokoontumiset ovat Mantilan mukaan koonneet vuosittain 30–35 osallistujaa ja sama näytti toteutuvan eilen. Ihmisiä saapui paikalle vielä kyltin paljastamisen jälkeenkin, lähempänä alun perin ilmoitettua paljastusaikaa, kello 17:ää.

Kyltti ei ole ainut uudistus joka Nihattulan koululla koulujen syysloman aikana tehdään. Pihalle tehdään pienpelikenttä ja keinuja ja myös sisätiloja uudistetaan.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.