Perjantai 21.09.2018
Nimipäivät: Mervi
Hämeenlinna
Selkeää
19°C
Tuuli: 4 m/s P
 

Ruoka-adressin avannut Aarre Lindeman ei halua luovuttaa

Aarre Lindeman toivoo, että kuntalaiset tukevat adressia allekirjoituksellaan.

Valtuutettu ja kunnanhallituksen jäsen Aarre Lindeman (sd.) on avannut adressit.com -palvelussa adressin lämpimän ruoan saamiseksi Hattulan vanhuksille. Adressi on maanantaihin 8.1.2018 mennessä kerännyt 319 allekirjoittajaa.

– Haluaisin, että kuntalaiset tukevat adressiani, sanoo asiasta valtuustoaloitteenkin tehnyt Lindeman.

Hattulan kotiateriapalveluissa siirryttiin syyskuussa 2017 kylmien kotiaterioiden toimittamiseen. Perusteena oli, että kunnan ateriapalvelut eivät pysty varmuudella takaamaan toimittamiensa kotipalveluaterioiden lämpötilan pysymistä elintarvikeasetuksen lämpötilassa ilman merkittävää lisäpanostusta kuljetuskalustoon ja -henkilöstöön.

Kylmät kotiateriat toimittaa Parolan valmistuskeittiölle ulkopuolinen tuottaja. Valmistuskeittiöltä ateriat edelleen toimitetaan kolme kertaa viikossa asiakkaille.

Hattulan perusturvalautakunta päätti marraskuun lopulla, että myös jatkossa ikäihmisten ateriat toimitetaan kotiin kylminä aterioina. Lämpimien aterioiden toimituksiin siirtyminen nostaisi lautakunnan mielestä aterian hintaa kohtuuttomasti.

Päätös on maanantaina 8.1. kokoontuvan kunnanhallituksen listalla. Kunnanjohtajan esitys on, että perusturvalautakunnan päätöstä esitetään valtuustolle hyväksyttäväksi vastauksena Lindemanin aloitteeseen.

– Virkamiehet katsovat lukuja, mutta kuten kokenut päättäjä Seppo Kankkunen on sanonut, pitäisi mennä aina ihminen edellä. En halua luovuttaa, sillä vaikka päätökset eivät aina ole mieluisia, tämä sattui, toteaa Aarre Lindeman.

Lindeman toteaa ettei hänen järkeensä mahdu, että ruoka tuodaan satojen kilometrien päästä eikä 38:lle ateripalveluiden piirissä olevalle vanhukselle pystytä toimittamaan lämmintä ruokaa.

– On muistettava, että vanhukset maksavat kahdeksan euroa ateriasta.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.