Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

VIDEO: Lukion lakkautusta vastaan marssittiin Parolassa

Parolan lukion opiskelijakunnan organisoima ulosmarssi ja kirjastolle päättynyt mielenilmaus keräsi keskiviikkona mukaan runsaasti kuntalaisia. Kirjastolla allekirjoitettavana olleeseen kuntalaisaloitteeseen kansanäänestyksen järjestämisestä jonotti myös suuri määrä allekirjoittajia.

– Kuntalaisaloite on olemassa pelkästään paperisena. Se tulee nettiin mutta on nyt nettisivun ylläpidolla tarkistettavana. Adressi koskien lukiota taas on vain ja ainoastaan netissä, valisti Hattulan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Herkko Korhonen Juteinitalon pihamaalle kokoontunutta kansaa.

Mielenilmausta seuraamassa oli ainakin joitain Hattulan luottamushenkilöitä. Kunnanvaltuutettu (vihr.) ja sivistyslautakunnan jäsen Mirka Saarinen ei ollut tyytyväinen sen paremmin esitykseen lukion lakkauttamisesta kuin esityksen julkistuomisen tavastakaan.

Kuntalaisaloitetta jonotettiin allekirjoittamaan.

– Seuraavaksi kunnanhallitus käsittelee tätä ja sitten asia menee valtuustoon. Tilanteesta ei ole lautakuntaa erikseen informoitu, mikä on mielestäni äärettömän hämmentävää. Lukiolaiset ja opiskelijat ovat toimineet ihan mielettömällä temmolla tämän asian julkitulon jälkeen. Kaikki hatunnosto heille, hienoa toimintaa, Saarinen sanoi.

Hän pitää lukion lakkautusuhan julkituomisen ajankohtaa äärimmäisen huonona vanhojen tanssien, penkkarien ja yo-kirjoitusten alla.

– Tämä on tosi väärä paikka säästää, kiteyttää Mirka Saarinen.

Juha Reinikainen

2 kommenttia

  1. Mietaan Juse:

    Kaiken maailman väkisinhiihtoa kunnassa ylistetään. Ei se pelkkää latua kiertämällä paikka maailmassa aukea!

     
  2. Vaari:

    Nyky polvi on fiksua, ossaa ottaa asiohin kantaa eikä vaan Vinettoa traktorin lavalla niin kuin Parilan lukion ens. ylioppilaat 60 vuotta sitten

     

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.