Maanantai 16.07.2018
Nimipäivät: Reino
Hämeenlinna
Melkein selkeää
30°C
Tuuli: 3 m/s I
 

Vuoden kieltenopettaja Heini Syyrilä vie oppia jo yliopistoihinkin

Heini Syyrilä on paitsi kehittänyt uusia opetusmenetelmiä, myös yhteisöllistänyt opetusmateriaalien keruuta Hattulassa. Syyrilä kertoo olevansa kiitollinen hattulalaisille jotka ovat materiaaleja lahjoittaneet.

Parolan yläkoulussa ja lukiossa kieliä opettava Heini Syyrilä vie opetusmetodeihin liittyvää osaamistaan jo yliopistoihinkin. Vuoden 2017 kieltenopettajaksi hiljattain valittu Syyrilä aloitti syyslomansa kouluttamalla opettajia ensin Porissa ja sitten Turussa jossa perehdytti yliopiston kieltenopettajia digitaalisuuteen.

Valtakunnallista tunnustusta Syyrilä pitää yllätyksenä ja se tuntuu innostavan häntä entistä enemmän.

– Tunnustuksen myötä on tullut entistä enemmän pyyntöjä kouluttaa opettajia. Tunnustusta pidän itse merkkinä siitä, että työtäni arvostetaan ja siitä seuraa että muutkin haluavat siitä hyötyä, hän sanoo.

Aiemmin syksyllä Syyrilä palkittiin OKKA-Svenska kulturfondenin 1.000 euron palkinnolla.

Pienen kunnan kieltenopettaja on jo parin vuoden ajan pitänyt koulutuksia eri puolilla maata. Hän on ehtinyt ennen Turun yliopistoa käydä kouluttamassa myös Jyväskylän yliopistossa, jossa hän itse on aikanaan opiskellut.

– Kaikista eniten tästä kuitenkin hyötyvät omat oppilaani, sillä koulutuksissa esittelemäni menetelmät ovat heillä testattuja, Syyrilä korostaa.

Heini Syyrilä kertoo aloittaneensa digitaalisten opetusmenetelmien kehittämisen kymmenisen vuotta sitten, kun hänen luokkaansa tuli älytaulu. Kiinnostus toiminnallisen kieltenopetuksen mahdollisuuksiin oppilaiden motivoimisessa hänessä heräsi viime vuonna.

Erikoistuminen digitaalisuuteen ja toiminnallisuuteen ei tarkoita sitä, että Syyrilän näkemys opetustyöstä olisi kapea-alaistunut vain tiettyjen menetelmien ylistämiseen.

– Opetuksen ei tietenkään kuulu olla pelkkää digiä, vaan kyse on kokonaisuudesta johon kuuluvat niin oppikirjaopetus, toiminnallisuus kuin digitaalisuuskin, toteaa Syyrilä.

Palkitsemisperusteissa mainittiin myös sähköisten kokeiden kehittäminen.

– Kävin pari vuotta sitten ylioppilastutkintolautakunnan kutsumana esittelemässä heille kehittämiäni sähköisiä kokeita, joista on otettu mallia nykyisiin sähköisiin ylppäreihin.

Syyrilälle on tuttua työ myös erityispedagogiikan parissa, toissa viikolla hän kävi Erilaiset oppijat ry:ssä kouluttamassa digitaalisuuden hyödyntämistä oppimisvaikeuksisten AMK-opiskelijoiden opetuksessa.

Viimeisimmän yliopistovierailunsa jälkeen Syyrilä sai palautetta, jonka mukaan hänen osaamisensa on sillä tasolla, että hän voi opettaa tulevien kieltenopettajien kouluttajia hyödyntämään menetelmiä pedagogisesti järkevällä tavalla.

– Annan käytännön esimerkkejä siitä, miten eri sovellusten avulla opitaan esimerkiksi asumiseen liittyvä sanasto, aloittaen nollatilanteesta ja edeten oppimisen kaaren tahdissa tavoitetilaan.

Itseoppinut kouluttaja kertoo aikanaan hankkineensa osaamista katselemalla tutoriaaleja eli opetusvideoita Youtubesta ja harjoitelleensa sitten käyttämään menetelmiä pedagogisesti järkevällä tavalla omassa opetuksessaan.

Vapaa-aikanaan Syyrilä irrottautuu työstä lenkkeilemällä koirien kanssa.

– Mutta toiminnallisten materiaalien ideointi on myös rentouttavaa. Nautin siitä, kun ajan kanssa voi luoda jotain uutta.

Syyrilä antaa Hattulan kunnalle tunnustusta siitä, että oppilaille hankittiin ensimmäiset kannettavat tietokoneet jo kuusi vuotta sitten. Hattulan paljon puhutun digiloikan jälkeenkin hän uskaltaa vielä esittää toiveita tulevaisuuden suhteen.

– Ihannetilanteeseen on vielä matkaa. Tulevaisuuden toiveena on, että kieltenopetuksen tueksi saataisiin iPadit, joilla opetusta voitaisiin herättää henkiin myös animaatioiden avulla.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.