Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Ahoranta, Hurttalan sali ja Kosken pallokenttä pois myyntilistalta

Hattulan kunnanvaltuusto päätti äänestysten jälkeen ottaa pois myyntilistalta Ahorannan leirikeskuksen, Hurttalan liikuntasalin ja Kosken pallokentän. Kunta on myymässä liudan kiinteistöjään taloudellisen voiton toivossa.

Ahorannan ja Hurttalan poisottamista myyntilistalta esitti Mikko Vahlman (sd.). Esittelijän päätösesityksen taakse jäi 6 valtuutettua, tyhjää äänesti 1 ja Vahlmanin esityksen kannalla oli 28 valtuutettua.

Kosken pallokentän poistamista listalta esitti Ari Sarusto (ps.) jonka mielestä kenttä tulisi vuokrata nimellisellä korvauksella seuralle tai yhteisölle.

– Kenttä palvelee meidän kulmien asukkaita, Etelä-Hattulassa asuva Sarusto perustelee.

Myös Saruston esitykseen kuului kentän takamaan, järvenrantatontin, jättäminen myyntilistalle.

Saruston esityksen taakse saatiin kaikki valtuutetut.

Juha Reinikainen

Leiriläisiä Ahorannassa v. 2015. Kuva: Hattulaan.fi arkisto

1 kommentti

  1. Timo Koskinen:

    Miekenkiintoinen lopputulos, kun ottaa huomioon, että kunnanhallitus oli muuttanut tejnisen lautakunnan äänestyspäötöksen😊
    Mahtoiko myyntiä kannattaa edes kaikki kunnanhallituksen jäsenet…

     

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.