Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

ALOITE: Hattulaan löytävän vanhustyön ryhmä

Hattulan kunnanvaltuusto piti keskiviikkona ripeän kokouksen. Päätöslistasta selvittiin alle vartissa ja se olikin viimeinen kerta, kun valtuutetut Hattulassa saivat esityslistan paperisena. Jatkossa esityslistat toimitetaan valtuutetuillekin vain sähköisessä muodossa.

Matti Kortesaari (kesk.) teki aloitteen löytävän vanhustyön ryhmän perustamiseksi.

Matti Kortesaari (kesk.) teki aloitteen löytävän vanhustyön ryhmän perustamiseksi Hattulaan.

Valtuustolle tuotiin tiedoksi kunnanhallituksessa hyväksytty kunnanjohtaja Lauri Innan johtajasopimus. Johtajasopimus on luonteeltaan kunnanjohtajan ja poliittisen johdon keskinäinen pelisääntöasiakirja. Se sisältää muun muassa toimivaltakysymyksiin ja mahdollisten ongelmatilanteiden ratkaisuun liittyviä asioita, jotka ovat lähempänä liike-elämän toimintatapoja kuin perinteisen virkasopimuksen luonnetta. Suomen Kuntaliitto on suositellut johtajasopimusten käyttöönottoa kaikissa kunnissa.

Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen mukaisesti katumestarin viran perustamisen Hattulaan. Talousarvioon sisältyy jo katumestarin toimen perustaminen, mutta viran on sittemmin katsottu antavan paremmat mahdollisuudet katumestarin tehtävien hoitamiseen.

Virka päätettiin perustaa toukokuun 2016 alusta lukien ja viran kelpoisuusehdot ovat rakennus- tai yhdyskuntatekniikan korkeakoulututkintoa tai vastaavaa aiempi tutkinto, riittävä työkokemus ja käytännössä osoitettu kokemus esimiestyöstä.

Kunnanjohtaja Inna kertoi vuosina 2014 ja 2015 tehtyjen aloitteiden käsittelyä koskevassa pykälässä, että kunta aikoo jatkossa julkistaa ostolaskunsa. Hänen mukaansa suuremmissa kaupungeissa laskujen julkistaminen on tuottanut myönteisiä tuloksia, eli säästöjä. Arvioidut kustannukset kunnalle julkistamisen teknisestä toteutuksesta puolestaan ovat noin tuhat euroa vuodessa.

Inna myös lupasi, että nuorisovaltuutetut jatkossa saavat tietoonsa kunnan eri lautakuntien esityslistat.

Keskustan Matti Kortesaari teki valtuustoaloitteen löytävän vanhustyön ryhmän perustamiseksi Hattulaan. Pontimena aloitteen teolle oli Kortesaaren mukaan ollut television ajankohtaisohjelman sisältämät tiedot siitä, että vanhuksilla muun muassa yksinäisyys voi johtaa itsetuhoisiin tekoihin.

Seppo Kankkunen (sd.) puolestaan käytti puheenvuoron, jossa hän kaipasi kunnalta muun muassa tonttihinnoitteluun liittyviä toimia, joilla voitaisiin vauhdittaa kunnan asukasluvun kasvua.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.