Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Ensihoidon muutokset keskusteluttivat kunnanhallitusta

Hattulan kunnanhallitus keskusteli maanantaina myös Hattulan ensihoitopäivystyksen muutoksista, vaikka asia ei esityslistalla ollutkaan. Ensihoidon yöpäivystyksen siirtyminen Hattulan paloasemalta Miekkalinnaan on viime päivinä puhuttanut hattulalaisia.

– Pakko sanoa, että ikävä trendi, jos kustannukset nousevat mutta palvelut heikkenevät. Ymmärrämme kokonaisuuden, mutta hattulalaisten palvelut eivät silti saa heikentyä. Katsomme vielä myöhemmin tarkoituksenmukaiset jatkotoimenpiteet, sanoo ensimmäisessä kokouksessaan esittelijänä toiminut kunnanjohtaja Lauri Inna.

Petäyksen ranta-asemakaavan muutos- ja laajennusesitys menee kunnanhallituksesta edelleen valtuuston vahvistettavaksi. Loma-asuntorakentamisen mahdollistava muutos on Innan mielestä valmisteltu kunnan teknisen toimen hyvässä ohjauksessa.

– Kaavalla luodaan mahdollisuuksia ja hienoa, että pystytään tarjoamaan kehitysnäkymiä.

Kanungin alueen asemakaavoitus on edennyt vauhdilla syyskuussa 2014 tehdyn maanhankintapäätöksen jälkeen. Neljä rivitalo- ja 48 erillispientalotonttia sisältävä kaavaehdotus etenee valtuuston hyväksyttäväksi.

– Kaavan teemaksi voi luonnehtia toiveikkuutta, kulkemisen kannalta hyvään paikkaan saadaan uusia tontteja. Odotukset ovat korkealla, sanoo kunnanjohtaja Inna. (Hattulaan.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.