Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Hattulan tilinpäätöspykälän käsittely siirtyi edelleen jääviyspohdinnan takia

Matti Hämäläinen oli yksi puhujista, kun pohdittiin valtuuston omaa päätösvaltaa.

Hattulan kunnanvaltuusto on joutunut harvinaiseen tilanteeseen kunnan vuoden 2016 tilinpäätöksen käsittelyn ja erityisesti vastuuvapauden myöntämisen yhteydessä. Valtuusto päätti kesäkuun lopussa, että tilinpäätös hyväksytään, mutta vastuuvapautta ei tilivelvollisille myönnetä ennen kuin on selvitetty mahdollinen vahingonkorvausvastuu niin sanottuun digiloikkaan liittyen.

Maanantain kokoukseen mennessä valtuusto oli saanut tiedokseen tilintarkastaja Jorma Kesän selvityksen ja kunnan tarkastuslautakunnan samansisältöisen kannan, jonka mukaan vahingonkorvauskanteen nostamiselle asiassa ei ole riittäviä perusteita. Kanne olisi koskenut sivistysjohtajan omavaltaista menettelyä asiassa ja sitä, että kunnanjohtaja ja kunnanhallitus ovat laiminlyöneet valvontavastuunsa.

Vaikka kanteen nostamiselle ei nähty perusteita, tarkastuslautakunta esitti valtuustolle, että kunnanhallituksen jäsenille ja kunnanjohtaja Lauri Innalle ei myönnetä vastuuvapautta vuodelta 2016 sillä perusteella, että kunnanhallitus ja kunnanjohtaja ovat laiminlyöneet digiloikka –hankkeen toteutuksen valvonnan.

Tilintarkastaja Jorma Kesä oli vieraana Hattulan kunnanvaltuuston maanantain kokouksessa.

Tarkastuslautakunta oli saanut tietoonsa myös, että sote-hankinnan kilpailuttamiseen oli ilman hankintalain edellyttämää kilpailutusta ja ilman kunnan hallintosäännön edellyttämää päätöksentekoa otettu ulkopuolinen hankintakonsultti. Omavaltaisuus ei siis koskenut sote-päätöstä sinänsä, vaan siihen liittyvän hankinnan valmistelua.

Kunnanvaltuusto piti maanantaina ennen tilinpäätöspykälän käsittelyä kokoustauon jonka aikana puntaroitiin tilintarkastaja Kesän asiantuntemukseen nojautuen, onko valtuustossa riittävästi päätösvaltaisia jäseniä asiasta päättämiseksi. Jääviys kun voisi mahdollisessa vahingonkorvausasiassa ulottua edellisen kauden luottamushenkilöihin. Täysin vastaavia ennakkotapauksia ei ilmeisesti ole.

Valtuuston puheenjohtaja Ville Myllymäki (sd.) esitti lopulta, että päätöksenteko siirretään seuraavaan kokoukseen, kun valmisteluaika oli jäänyt lyhyeksi. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Ritva Viitala kertoi oman mielipiteensä päätöksentekojääviydestä.

Muut esityslistan pykälät koskivat henkilövalintoja ylikunnallisiin toimielimiin. Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukuntaan valittiin Heikki Pajuoja, verotuksen oikaisulautakuntaan Seppo Söderlund, jäsenehdokkaaksi Hämeenlinnan kaupungin pelastuslautakuntaan Mikko Hyyrynen sekä jäsenehdokkaiksi Hämeenlinnan kaupungin kaupunkirakennelautakuntaan Reijo Hallenberg ja Mari Monto.

Mirka Saarinen (vihr.) teki valtuustoaloitteen, jonka mukaan valtuustokahvit jatkossa tilattaisiin nuorilta 4H-yrittäjiltä.

Seppo Söderlund jätti perussuomalaisen valtuustoryhmän nimissä kaksi valtuustoaloitetta. Ensimmäisessä esitetään vuoden 2018 talousarvioon määrärahaa kunnan kiinteistöjen tietopäivitystä varten ja toisessa Parolantien sekä sen jatkeena olevan Mierolantien Kinnalantien ja Teollisuustien välisen osuuden suojateiden korottamista ajonopeuksien hillitsemiseksi.

Juha Reinikainen

2 kommenttia

  1. Mikko Hyyrynen:

    Kanta-hämeen pelastuslautakuntaan valittiin Mikko Hyyrynen eikä Hyvönen.

     

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.