Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Hattulan valtuusto hyväksyi budjetin ja harvensi omia kokouksiaan

Hattulan kunnanvaltuusto piti maanantaina vuoden viimeisen kokouksensa. Kokouspaikkana oli Juteinikeskus.

Hattulan kunnanvaltuuston budjettikokous maanantaina sujui kohtuuajassa ja ilman suurempaa dramatiikkaa. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Puotila (kok.) totesi, että valtuusto on käyttänyt valtaansa viisi kuukautta ja saanut hoitaakseen 51 miljoonan euron firman.

– Saimme myös edelliseltä hallinnolta suhteellisen ison määrän asioita hoitaaksemme. Siihen nähden olen tyytyväinen, että meillä on talousarvio tässä vaiheessa käsiteltävänä.

Puotila huolehti siitä, että asukasluvun väheneminen syö kunnan taloutta. Erikseen hän nosti epäkohtana esiin rakennuslupaprosessit ja maanmyynnin, jotka hänen mukaansa eivät nykyään suju takavuosien tahtiin ja vähentävät näin rakentamista Hattulaan.

Mikko Sabel (vihr.) nosti esiin opetustoimen säästöt ja kertoi, että opetuksen ryhmäkokoja suurentamalla ainoa säästö tulee opettajien palkoista ja muut henkilöstökulut jäävät ennalleen.

– Säästöä tulee oikeasti 2.000 euroa / tunti, ei 3.000 euroa, hän totesi.

Seppo Kopra (kesk.) oli sitä mieltä, että opetustoimen säästöpäätösten jälkeenkin Hattula on seudun koulutusystävällisin kunta.

Kokoomuksen Kari Ventola luonnehti budjettia “ihan kohtuullisen hyväksi”, joskin hän kaipasi tuleville vuosille hieman suurempaa ylijäämää.

Tilikauden ylijäämäksi on budjetoitu 83.000 euroa. Toimintakulujen suhteen Hattulan budjettilinja on edelleen tiukka, kulut ovat 51,5 miljoonaa euroa.

Elise Oikari (kd.) muistutti, että lain mukaan kunta on velvollinen tekemään hyvinvointisuunnitelman, joka Hattulassa on vanhentunut. Kunnanjohtaja Katariina Koivisto kertoi, että kunnalla on tällä hetkellä palkattuna henkilö uutta suunnitelmaa tekemään.

Seppo Söderlund (ps.) teki ainoan kannatetun muutosesityksen talousarvioon. Hän ehdotti, että  vanhusten kotiinkuljetettavat ateriat valmistettaisiin kunnan omassa keskuskeittiössä ja toimitettaisiin tänä vuonna muutetun käytännön mukaisesti kylminä asiakkaille.  Esitys hävisi äänin 27–8.

Talousarvioon sisältyy myös kunnan ei-virallisen ilmoittelun jatko Hattulaan.fi-julkaisussa, nyt jo viidettä vuotta yhtäjaksoisesti.

Kokousta ennen tarjottiin tänä vuonna kahvit ja joulutorttu ja jälkikäteen joulupuuro. Viime vuonna budjettikokous sujui ilman tarjoiluja.

Kunnanvaltuusto hyväksyi omat kokouspäivänsä vuodelle 2018. Kokouksia on kalenterissa nyt vain seitsemän entisten yhdeksän sijaan. Kokousten pitopäivä siirtyy tammikuun 15. päivän kokouksen jälkeen maanantailta keskiviikoille.

Valtuusto myös hyväksyi kunnanjohtaja Katariina Koiviston johtajasopimuksen. Kunnanjohtaja on kuuden kuukauden koeajalla maaliskuun 2018 loppuun. Hänen palkkansa on 8.250 euroa kuukaudessa.

Päätöstä nuorten Asuintaloyhdistys ry:n ja Hattulan Vanhustentukiyhdistys ry:n rakennusten, liittymien, maa-alueen ja velkojen siirtämisestä Hattula-kiinteistöille oli korjattava edellisen päätöksen teknisten puutteiden takia. Erkki Pänkäläisen (kok.) ehdotuksesta päätökseen kirjattiin yksimielisesti, että edelleen osa kiinteistöistä säilyy nuorten ja osa vanhusten käytössä, vaikka vanhat yhdistysten nimet katoavatkin.

Kotirinteen päiväkotitontti myydään rakentamisvelvoitteella korkeimman tarjouksen tehneelle Plus Hoivakiinteistöt Oy:lle.

Pentti Pietilä (kesk.) teki valtuustoaloitteet kunnan omistamien tietokoneiden saamisesta myös vanhusten käyttöön ja kouluaterioista jäävän ylijäämäisen ruoan jakamisesta tarvitseville.

Elise Oikari teki aloitteen, jonka mukaan Hattulassa aletaan seurata lasten oikeuksien toteutumista. Aloiteen mukaan on selvitettävä, turvaako nykyinen resursointi YK:n lasten oikeuksien julistuksen toteutumisen. Oikea foorumi seurannalle olisi aloitteen mukaan iltakoulu, joka toteutetaan kuntajohtovetoisesti.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.