Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

KUNNANJOHTAJA: Jaana Karrimaalla hämäläiset juuret ja valtakunnalliset verkostot

Kolmas Hattulan kunnanjohtajaksi tänään haastateltavista on Viialan ja Harjavallan entinen kunnanjohtaja Jaana Karrimaa.

Hämeenlinnassa syntynyt ja lapsuudessaan myös Hattulassa asunut Karrimaa oli Viialan johdossa vuodet 1995-2006 ja siirtyi sen jälkeen Harjavallan kunnanjohtajaksi yli kymmenen vuoden ajaksi.

– Minulla on lähes 22 vuoden kokemus kuntajohtajan työstä ja substanssiosaamistani olen pitänyt yllä myös muista kuin hallintoon liittyvistä asioista, sanoo Karrimaa.

Karrimaa on kunnanjohtajana myös toiminut monessa valtakunnallisessa kuntaorganisaatiossa.

– Verkostoni ovat valtakunnallisesti hyvät.

Karrimaa hakee tällä hetkellä uusia töitä ja Hattula tuntui luontevalta myös siksi, että hänen appivanhemmillaan on kunnassa mökki.

– Siellä olimme viimeksi vapunpäivänä.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.