Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Lähilehden saatavuus paranee Etelä-Hattulassa

Lähilehti Hattulaan.fi on tammikuusta 2015 alkaen entistä paremmin myös etelähattulalaisten saatavilla. Lehden voi jo viimeistään tämän viikon lopulla kopata mukaansa kolmesta eri postilaatikosta, jotka on varustettu Hattulaan.fi -tunnuksella. Jakelulaatikot sijaitsevat Kouvalan Maamiesseurantalolla osoitteessa Hyrväläntie 771, entisellä Mauri Sariolan koululla sekä Vanhan Härkätien ja Järviöistentien risteyksessä (Inkalan risteys).

337_685x457-1

Kiitos kuuluu Etelä-Hattulan Maamiesseura ry:lle ja etupäässä seuran aktiiviselle puheenjohtaja Arja Sarustolle, jonka kanssa neuvotellen ratkaisu syntyi nopeasti. Ainakin huhtikuussa lehti jaetaan myös alueen postilaatikoihin, kun Maamiesseura samalla jakaa oman tiedotteensa.

– Pääasiassa Hämeenlinnaan kuuluva postinumeropiiri on ollut jakelun kannalta ongelmallinen, sillä osoitteetonta postinjakelua ei voi ostaa kuntarajojen vaan kokonaisten postinumeropiirien mukaan, toteaa toimitusjohtaja Ilkka Peltoniemi Hattula Media Oy:stä.

Hattulaan.fi -lehden jakelulevikki Hattulassa on jo nyt kustantajien ilmoittamien tietojen perusteella kattavin seudun ilmaisjakelulehdistä (4.239 kpl + yritysjakelu + noutopisteet).

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.