Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Nihattulan entiset oppilaat koolle

155_685x514Nihattulan koulun entisiä oppilaita kutsutaan taas koolle lokakuun 11. päivän lauantaiksi.

– Nyt on edessä viides kerta, kun kokoonnumme Nihattulan koululla, sanoo kokoontumisten perinteen jo 90-luvun lopulla käynnistänyt Harri Mantila.

Perinne sai alkunsa vuonna 1997.

– Keräsimme kokoon sen porukan joka vaikutti täällä 70-luvulla ja kokoonnuimme Armijärven rannan uimakopeilla, Mantila pohjustaa.

Tuolloin mukaan saatiin vuosittain vähän yli kymmenen entistä koululaista.

– Vähitellen tapahtuma hiipui ja hiipui kunnes siirsimme kokoontumisen syksyksi Parolan koululle.

Kokoontumisten siirtäminen kenties luontevimmalle paikalle, Nihattulaan, tapahtui osin sattumalta.

– Kuljimme serkkuni kanssa täällä, kun koulun rehtori Seppo Kopra tuli vastaan ja sanoi, miksi ette tule koululle. Kopra on siinä mielessä harvinainen reksi, että antaa luvan tulla toimivalle koululle, Mantila kehaisee.

Nihattulan vanha koulu on rakennettu jo vuonna 1902 ja uusi osa 1950-luvulla. Harri Mantila kävi itse Nihattulan koululla neljä vuotta kansakoulua ja asui aivan koulun naapurissa.

– Koulua muistelen hyvällä ja molemmat osat, sekä uusi että vanha ovat edelleen käytössä. Kokoontumisiin ei paljon muuta yhteistä nimittäjää tarvitakaan kuin mahdollisuus nähdä vanhat luokat, liikuntasali ja opetusvälineet, naurahtaa Mantila.

Koulun entiset oppilaat ovat viime vuonna järjestäytyneet myös yhdistykseksi. Kokoontuminen on avoin kaikille koulua käyneille, mutta Mantila arvioi vankalla kokemuksella, että osallistujakunta painottuu niihin, joilla alakoulun käynnistä on kulunut jo vuosikymmeniä.

– Ihmisellä kestää 20-30 vuotta, että hän haluaa palata entisille urilleen. Valtaosa kokoontumisissa käyneistä on 50-luvulla syntyneitä.

Tarinoinnin ja vanhaan koulumiljööseen tutustumisen lisäksi tarjolla on hieman ohjelmallisempaakin puolta.

– Illan päätteeksi esiintyy orkesteri ja mennään vähän tanssia, Mantila kaavailee.

Lisätietoa tapahtumasta antavat Harri Mantila 050 5982231 ja Sirpa Kujala 040 7349709.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.