Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

Nuorille omia firmoja toista kertaa

Roosa Grönbergin perustama, kauneustarvikkeiden maahantuontiin keskittyvä 4H-yritys Beatybrake on yksi viidestä tämänvuotisista Hattulan Oma firma -kurssin maaliinselviytyjistä.

– Opin itsestäni ainakin sen verran, että luultavasti pystyisin toimimaan oikeastikin yrittäjänä, tulevaisuudessa asianajajaksi tähtäävä ja nyt lukion ensimmäistä luokkaa käyvä Roosa kertoo.

4H-aktivaattori Kristiina Pirttimäki (vas.) ojensi kunniakirjan ja kukan Roosa Grönbergille.

4H-aktivaattori Kristiina Pirttimäki (vas.) ojensi kunniakirjan ja kukan 4H-yrittäjä Roosa Grönbergille.

Oma firma -kurssille voivat osallistua ysiluokkalaiset ja lukiolaiset. Tällä kertaa kolme viidestä yrityksen perustamiseen asti pääseestä oli kurssin aloittaessaan yläasteella. Kurssin järjesti Hämeenlinnan Seudun 4H-yhdistys yhteistyössä koulun ja Hattulan kunnan vapaa-aikatoimen sekä Hattulan Yrittäjien kanssa.

Roosa Grönberg kertoi maanantaina uusien 4H-yrittäjien palkitsemistilaisuudessa, että yrityksen päätoimialaan liittyvä liiketoiminta oli melko pienimuotoista ja keskittyi tuotteiden myyntiin kavereille, tutuille ja tutuntutuille.

– Tämän kautta sain kuitenkin lisätöitä, vaikka ne eivät suoranaisesti liittynetkään yrityksen toimialaan. Yritys on tällä hetkellä vähän pöytälaatikkoyritys, lukio-opinnot vievät yllättävästi aikaa, hän kertoi.

Myöskin 9.-luokkalaisina kurssin aloittaneet Roope Kujala ja Teemu Tähtiaho sen sijaan kaavailivat jo yritystensä tulevaisuutta.

– Ensi vuonna on tarkoitus panostaa tähän vielä enemmän ja laajentaa. Kysyntää oli yllättävän paljon, kertoi muun muassa nurmikonleikkuuta 4H-yrityksensä Kujalan Puutarhapalvelun nimissä tehnyt Roope.

Myös Teemun 4H-yritys Starmeadow tekee piha- ja puutatarhatöitä.

– Yrityksen toimiala tuli sitä kautta, että olen tehnyt näitä töitä kotona eli ne ovat töitä, jotka osaan. Asiakkaina oli ihmisiä vanhuksista aikuisiin, joilla ei esimerkiksi ollut itse aikaa pihanhoitoon, hän kertoi.

Lukion toista luokkaa nyt käyvä Eeva Korhonen tekee 4H-yrityksensä Con Eevan nimissä musiikkiesityksiä ja pianonsoiton opetusta. Hänelle töitä alkoi kertyä enemmän vasta lähempänä syksyä ja tapahtumien lisäksi Eevalla on tällä hetkellä kaksi pianonsoiton oppilasta.

– Suunnittelen itselleni musiikista tulevaisuuden työtä, joko palkkatyössä tai toissijaisesti yrittäjänä.

4H-yritys Elina Apassionato puolestaan syntyi, kun Elina Heikkilän mieleen tuli, että hän voisi tehdä musiikkiesityksiä myös omissa nimissään eikä aina “opiston piikkiin”.

– Muutama keikka on yrityksen nimissä on ollut, enkä ajatellutkaan, että tämä olisi mikään rahasampo. Kulttuurialan yrityksen pyörittäminen päätoimisena ei ehkä kannata, mutta muun työn rinnalla ehkä.

Elina Heikkilä, Eeva Korhonen, Roosa Grönberg, Roope Kujala ja Teemu Tähtiaho ovat Hattulan uudet 4H-yrittäjät.

Elina Heikkilä, Eeva Korhonen, Roosa Grönberg, Roope Kujala ja Teemu Tähtiaho ovat Hattulan uudet 4H-yrittäjät.

Mierolan Siltacafen ja Kartanoravintola Pehtoorin yrittäjänä toimiva Piia Parri palkittiin tilaisuudessa sekä nuorten että kunnan toimesta. Muistaminen oli huomionosoitus siitä, että Parrin yritykset työllistivät suorastaan valtavasti hattulalaisia nuoria myös tänä kesänä.

Yrittäjä Piia Parri (vas.) kuuntelee, kun Annukka Venetmäki lukee nuorten itsensä kirjaamia palkitsemisperusteita.

Yrittäjä Piia Parri (vas.) kuuntelee, kun Annukka Venetmäki lukee nuorten itsensä kirjaamia palkitsemisperusteita.

– Meillä oli tänä kesänä töissä yli 60 nuorta. Varsinkin alkukesä oli kelien takia vähän haasteellinen, mutta tosi hyvin kesä nuorten kanssa meni.

Kiireisinä aikoina kahvila- ja ravintolatyö taas on erittäin haastavaa.

– Emme ole helppo paikka olla töissä! Olen sanonutkin nuorille, että joka pärjää meillä, pärjää missä vaan, Parri naurahtaa.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.