Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

PIHLAJALINNA: Markkinaoikeus kumosi Hattulan sote-palveluiden hankintapäätöksen

Markkinaoikeus on kumonnut Hattulan kunnan tekemän hankintapäätöksen kunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen hankinnasta, tiedottaa kilpailutuksen voittanut Pihlajalinna.

– Jos Hattulan kunta haluaa toteuttaa hankinnan, sen on järjestettävä uusi tarjouskilpailu tai valitettava korkeimpaan hallinto-oikeuteen saadakseen kumottua markkinaoikeuden päätöksen, eilen julkaistussa tiedotteessa todetaan.

Hattulan kunnanvaltuusto valitsi Pihlajalinnan kunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistyökumppaniksi 14.12.2016. Päätöksen mukaan Pihlajalinna ja Hattulan kunta olisivat perustaneet yhtiön, jonka palvelutuotannon osuus olisi ollut alle 50 prosenttia Hattulan kunnan nykyisistä sote-käyttötalousmenoista.

Hattulassa on noin 9700 asukasta ja sopimuksen arvo olisi ollut noin 7 miljoonaa euroa vuodessa. Kilpailutuksen mukaan sopimuksen kesto oli vähintään 15 ja enintään 20 vuotta.

Pihlajalinna tuottaa tällä hetkellä Hattulan kunnan avoterveydenhuollon ja vuodeosaston palvelut. Nykyinen sopimus päättyy 31.3.2018.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.