Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

TALOUSARVIO: Menoja karsitaan ja yläkoulua suunnitellaan 0,26 miljoonaa euroa ylijäämäisessä esityksessä

Talous- ja henkilöstöjohtaja Annu Kalliaisenaho, kunnanjohtaja Katariina Koivisto ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Puotila pitävät väestönkehitystä yhtenä Hattulan suurimmista haasteista.

Hattulan kunnanhallituksen esitys vuoden 2019 talousarvioksi on 260.000 euroa ylijäämäinen. Tulostavoitteeksi oli kesäkuussa asetetussa kehyksessä määritelty 500.000 euroa. Tälläkin tuloksella kunnan taseessa olisi vuoden 2019 lopussa noin 5 miljoonaa euroa kumulatiivista ylijäämää. Talousarviosta päättää kunnanvaltuusto kokouksessaan joulukuun 12. päivänä.

Kesäkuussa asetettuun tulostavoitteeseen ei esityksessä päästy, vaikka toimintansa äskettäin aloittaneen talouden tasapainottamisryhmän linjausten mukaisesti jokaiselta toimialalta on onnistuttu vielä suunnittelun loppuvaiheessa saamaan muutaman kymmenen tuhannen euron säästöt.

– Nykyisten veroprosenttien säilyttäminen edellytti talouden tasapainottamisen käynnistämistä, kunnanjohtaja Katariina Koivisto sanoo.

– Vaikka tämä vuosi on menossa miinukselle, ensi vuonna kehitys saadaan oikenemaan, uskoo kunnanhalllituksen puheenjohtaja Matti Puotila (kok.).

Talous- ja henkilöstöjohtaja Annu Kalliaisenaho kiittelee päättäjiä siitä, että talouden oikaisemiseen on tartuttu heti.

– Edellinen tasapainottamisohjelma päättyi vuonna 2016 ja kovin montaa alijäämäistä tilinpäätöstä ei kunnan talous kestä, hän muistuttaa.

Tämän vuoden tuloksen painuminen negatiiviseksi tuli marraskuun alkupäivinä yllätyksenä myös taloudenpitäjille.

– Ensimmäistä kertaa omalla kuntatyöurallani Verohallinto oli ennakoinut verotulojen kehityksen liian suureksi, Kalliaisenaho kertoo.

Verotulojen ennakoinnin vaikeuden lisäksi Hattulan taloussuunnittelua tekee naapureita kinkkisemmäksi myös se, että kunta saa merkittävästi vähemmän valtionosuuksia kuin Hämeenlinna ja Janakkala.

– Myös asukasluvun ja talouden suhde on merkittävä, Kalliaisenaho muistuttaa.

Arvio vuoden 2018 viralliseksi asukasluvuksi Hattulassa on 9.520. Se on ikävää luettavaa, sillä vuonna 2015 asukkaita oli vielä 9.747. Luvassa on vuosikymmeneen alhaisin asukasmäärä, sillä vuonna 2008 asukkaita oli 9.571.

– Väestönkehitys on ollut viime vuodet negatiivinen ja siihen on löydettävä ratkaisu. Jos Hattula ei tällä sijainnilla ja fyysisellä ympäristöllä pysty houkuttelemaan uusia asukkaita, niin kuka sitten, tivaa Puotila.

Hattula elää kiivasta investointien ja investointien taloudellisen kuolettamisen aikaa. Juteinikeskus ja kiinteistöyhtiön taseeseen rakennettava uusi terveysasema tietävät kunnan sekä kuntakonsernin velkataakan kasvua.

Seuraavan suunnittelukauden suurin investointiesitys on yläaste-koulukeskus-kampuksen projekti. Siihen on suunniteltu vuoteen 2020 mennessä käytettävän 6,7 miljoonaa euroa, josta jo ensi vuodelle 700.000 euroa suunnitteluun.

– Potentiaalisia ratkaisuvaihtoehtoja on tässä vaiheessa vielä useampia, Katariina Koivisto toteaa.

Matti Puotila sanoo, että koulurakentamisessa saattaa kuokka iskeytyä maahan jo ensi vuoden loppupuolella. Hötkyillä hänen mielestään ei kannata, vaikka suunnittelun pitkittymistä on myös arvosteltu.

– Kun kyseessä on 40 vuoden investointi, kannattaa ottaa neljä ylimääräistä kuukautta suunnitteluun, hän laskee.

Puotila luonnehtii ensi vuoden fokuksen kärjeksi peruspalveluita ja vielä tarkemmin hän lupaa päätöksenteon keskittyvän oppimisympäristöihin ja jopa oppimissisältöihin.

Toimintakate talousarvioesityksessä on 46,1 miljoonaa euroa eli vain yhden prosentin vuoden 2018 toimintaketetta suurempi. Valtionosuuksien ennakoidaan tippuvan 1,4 prosentilla ja verotulojen lisääntyvän 4,6 prosentilla. Vuosikatteeksi on budjetoitu 2,15 miljoonaa mikä kattaa poistot 114-prosenttisesti.

Hattulan lainakannaksi ensi vuoden lopussa on laskettu 3.658 euroa asukasta kohden, kun lainakanta vuoden 2018 lopussa on 3.609 euroa. Suunnittelukauden lopulla vuosina 2020–2021 velkamäärän ennakoidaan kasvavan yli 4.000 euroon asukasta kohden.

– Yksi iso haaste on, mitä eduskunta säätää, muistuttaa Matti Puotila.

Sote-maakuntauudistuksen ennakoidaankin lähivuosina vievän Hattulan kunnan budjetista 60 prosenttia. Nykyinen talousarvio ja -suunnitelma on kuitenkin tehty voimassa olevan lainsäädännön pohjalta.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.