Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Valtuusto hyväksyi tuloveroprosentiksi 20,5 äänestyksen jälkeen

Mikko Sabel pelkäsi mahdollisten koulusäästöjen vievän opetuksen resurssit 1990-luvun tasolle.

Hattulan kunnan tuloveroprosentti ensi vuonna on nykyinen 20,50. Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen äänin 29–6. Valtuutettu Mikko Sabel (vihr.) esitti ja Mari Monto (vihr.) kannatti prosentin korottamista 20,75:een.

Sabel kummeksui, että veroprosenteista päätetään ennen kuin talousarvio on ollut kunnolla nähtävillä. Hän oli sitä mieltä, että veroprosentin ei pidä olla “pyhä lehmä”.

– Samankokoisilla kunnilla, kuten Hausjärvellä ja Lopella Kanta-Hämeessä prosentti on 21,50.

Alhaisella veroprosentilla ei hänen mielestään asukkaita houkutella.

– Lähiseudun alhaisin prosentti on Valkeakosken 19,75 ja siellä on ihan samat ongelmat väestönkasvun suhteen kuin Hattulassa, hän vertasi.

Talousarviovalmistelusta tihkuneet tiedot mahdollisista perusopetuksen tuntikehysten leikkauksista saivat myös Sabelilta kritiikkiä.

– Jos perusopetuksen rahoitusta leikataan, opetus alkaa muistuttaa 1990-luvun koulua.

Vauhtiin päästyään Sabel jopa arvosteli talousarvion muistuttavan lottoriviä.

Kunnanjohtaja Katariina Koivisto kertoi, että veroprosentit on lain mukaan ilmoitettava 17.11. mennessä. Hän lupasi, että tulevina vuosina talousarvio pyritään saamaan valmisteltua tämänvuotista aikaisemmin.

Koivisto myönsi, että talousarvioon merkityt sivistystoimen säästöt tarkoittaisivat ryhmäkokojen kasvattamista. Seppo Kopra (kesk.) oli sitä mieltä, että Hattulassa yläkoulun ryhmäkokoja on varaakin nostaa.

– Oppilasryhmien koko tippuu 1–6-luokkien jälkeen ja kun yhtenäiskoulussa ollaan, tämä on jo tasa-arvokysymys. Siksi olen sitä mieltä, että prosenttia ei tarvitse nostaa.

Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Markus Rantsi (kok.) kaatoi kylmää vettä keskustelun kiukaalle muistuttamalla, että lautakunta ei ole tehnyt päätöksiä mistään yksittäisestä säästötoimesta, vaikka käykin kaikki mahdollisuudet läpi.

Sabelin esitystä kannattanut Mari Monto kertoi seuranneensa sielu karrella tilannetta varhaiskasvatuksessa, jossa säästöjen haku saattaa tarkoittaa esimerkiksi sitä, että sijaista ei voida ottaa.

Pentti Pietilä (kesk.) kehui Seppo Kopraa valtuuston rehelliseksi opettajaksi ja totesi, että säästöt on ilmeisesti laskenut yhtenäiskoulun rehtorikolmikko.

– Ei Hattulaa johdeta yläkoulun opettajainhuoneesta, Pietilä kommentoi.

Kari Ventola (kok.) mainitsi vanhaksi totuudeksi, että vaikka rahaa kuinka kerätään verotuksella, se menee kulutukseen.

Kiinteistöveroprosenteiksi vuodelle 2018 hyväksyttiin ilman keskustelua nykyiset, eli yleinen kiinteistöveroprosentti on 1,00, vakituisten asuinrakennusten veroprosentti 0,45, muiden asuinrakennusten veroprosentti 1,00 ja rakentamattomille rakennuspaikoille ei määrätä erikseen kiinteistöveroprosenttia.

Äänestyksen vaati Herniäisten asemakaavan ajantasaistus. Tiukille meni, mutta kunnanhallituksen esitys voitti äänin 18–16 (1 jäävi). Pietilä esitti Aarre Lindemanin (sd.) kannattamana, että kaava palautetaan uudelleen valmisteluun.

Luottamuspaikkajakoa korjailtiin vielä sovittujen puoluekiintiöiden mukaiseksi, kun Mari Monto (vihr.) luopui paikastaan Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustossa. Paikka on perussuomalaisten ja tehtävään valittiin Jaana Laine.

Mikko Vahlman (sd.) teki sosialidemokraattisen valtuustoryhmän nimissä aloitteen siitä, että Extranetiin saataisiin esityslistat luottamushenkilöiden käyttöön mahdollisimman pian tai viimeistään vuoden loppuun mennessä.

Kari Ventola teki aloitteen yhteisestä seminaarista, jossa pohdittaisiin käyttäytymistä sosiaalisessa mediassa.

Valtuuston puheenjohtaja Ville Myllymäki (sd.) kysyi lopuksi, kuinka moni valtuutetuista kannattaa valtuuston kokousten kokouspäiväksi jatkossa maanantain sijaan keskiviikkoa, ja uusi kokouspäivä sai kättennostoäänestyksen perusteella selkeän voiton.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.