Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

VALTUUSTO: Veroprosentin nosto vaati äänestyksen

Hattulan kunnan tuloveroprosentti nousee ensi vuodelle 20,5:een. Puolen prosenttiyksikön nostoon kunnanhallituksen esityksen mukaisesti päästiin lukemiin 19–14 päättyneen äänestyksen jälkeen kunnanvaltuuston kokouksessa keskiviikkona.

Kiinteistöveroprosentit eivät muutu vuodesta 2016 ja ne ovat seuraavat: yleinen kiinteistöveroprosentti 1,00, vakituisten asuinrakennusten 0,45 ja muiden asuinrakennusten 1,00. Rakentamattomille rakennuspaikoille ei määrätä kiinteistöveroprosenttia ja yleishyödyllisiltä yhdistyksiltä ei myöskään peritä kiinteistöveroa.

Jaana Laine (ps.) olisi pitänyt tuloveroprosentin ennallaan eli 20,0:ssa. Alhaisempi prosentti olisi hänen mielestään ollut vetovoimatekijä.

Jaana Laine (ps.) olisi pitänyt tuloveroprosentin ennallaan eli 20,0:ssa. Alhaisempi prosentti olisi hänen mielestään ollut Hattulan vetovoimatekijä.

Ensimmäiset veroprosentin nostoa kritisoivat säkeet lausui vastaesityksen tehnyt Pentti Pietilä (kesk.). Hän kiteytti arvostelunsa toteamukseen, jonka mukaan korotuksella hoidetaan sairautta mutta ei tautia ja siirretään ratkaisuja seuraavalle valtuustolle.

Pietilän esitystä veroprosentin pitämisestä ennallaan ehti kannattaa muun muassa Matti Kortesaari (kesk.). Hänen mukaansa kunnan henkilöstö kyllä lisääntyy, mutta “hoitavia käsiä” ei palkata.

Kunnanjohtaja Lauri Inna puolestaan kertoi, että korotuksenkin jälkeen tiukille vedettyyn talousarvioon sisältyy muun muassa 11 suuhygienian ammattilaisen siirtyminen kunnan palkkalistoille terveydenhuollon uudelleenjärjestelyjen vuoksi.

– Silti henkilöstömenot vähentyvät. Turhia henkilöitä ei organisaatiossa ole ja esimerkiksi hallintokuluissa tullaan 8,5 prosenttia alaspäin, Inna sanoi.

Valtionosuusuudistus taas haukkaa Hattulan laskennallista rahoitustasoa noin 680.000 eurolla.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ventola puolusti veroprosentin nostoa ja piti vaikeasti ymmärrettävänä joidenkin valtuutettujen linjaa, jossa ensin vaaditaan lisää palveluja ja sitten vastustetaan verojen nostoa.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ventola puolusti kunnan tuloveroprosentin nostoa. Hän ihmetteli joidenkin valtuutettujen linjaa, jossa ensin vaaditaan lisää palveluja ja sitten vastustetaan verojen nostoa.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ventola (kok.) muistutti, että kunnan perustehtävä on tuottaa laadukkaita palveluja ja ne maksavat.

– Jos radikaaleja ratkaisuja halutaan, voimme me lakkauttaa kyläkouluja. Toivon konkreettisia vastaesityksiä eikä pelkkää korotuksen vastustusta.

Ventolan ryhmätoveri Matti Puotila sanoi toivovansa, että talousarviossa olisi jo nyt näkynyt merkkejä rakennemuutoksesta, johon sote- ja maakuntauudistus vie.

– Sote-uudistuksen jälkeen kunnan budjetti on kolmasosa nykyisestä, hän huomautti.

Perussuomalaisten Seppo Söderlund ja Jaana Laine olivat korotusta vastaan. Söderlundin mielestä talousarviota olisi syytä muokata alhaisemman verotuksen mukaiseksi ja Laineen mukaan Hämeenlinnan keskellä sijaitsevan Hattulan olisi kannattanut vetovoimasyistä pitää verotuksensa naapuria alhaisempana.

– Ei kuntien tarvi nostaa veroja samaan tahtiin kuin valtio rosvoaa, replikoi puolestaan Seppo Kankkunen (sd.).

Hänen mielestään “koneiston” pitäisi vielä antaa ensi vuoden ajan katsoa, löytyykö säästökohteita.

Matti Kortesaari kannatti tuloveroprosentin pitämistä ennallaan.

Matti Kortesaari kannatti tuloveroprosentin pitämistä ennallaan.

Korotuksen puolestakin puhuttiin. Vihreiden Mari Monto sanoi, että puoli prosenttia lisää ei ole mitään siihen nähden, että ihmiset ja erityisesti pienimmät ja heikoimmat tarvitsevat arjen palveluja.

Kokoomuksen Jiri Kattelus muistutti, että melkein koko valtuuston lähihistorian ajan on valtuustossa syytelty muita huonosta taloudesta.

– Nyt kun terveen talouden ylläpitämiseksi nostetaan äyriä, taas haukutaan. Sivukyliltä kuuluu jo nyt viestiä muun muassa ulkokenttien huonosta hoidosta.

Ville Myllymäki (sd.), Kari Virtanen (kesk.) ja Pirkko Lokinperä (kesk.) olivat huolissaan kouluverkon säilymisestä. Myllymäki ehdotti, että kouluverkko pidetään ennallaan kahden vuoden ajan. Varsinaisena päätösasiana tätä ei veroprosenttipykälän yhteydessä voitu käsitellä, mutta ehdotus luvattiin ottaa jatkovalmisteluun kunnanhallituksessa.

Kokouksessa myös hyväksyttiin muutokset vuoden 2016 talousarvioon. Menojen, tuottojen ja valtionosuuksien sekä verotulojen muutoksien yhteisvaikutukset menivät tasoihin eli tilikauden tulostavoite pystyttiin pitämään ennallaan, 211.000 eurossa.

Juteinikeskuksen rakentamisinvestointiin eli uudisrakentamisen investointeihin lisättiin 2,383 miljoonaa euroa. Saneerausmenoista vähennettiin 0,6 miljoonaa.

Vuodelta 2013 periytynyt kuntastrategia päivitettiin. Nyt hyväksytyn, Hattula 2021 –strategian arvoihin kuuluvat taloudellisuus, itsenäisyys ja yhteisöllisyys. Keskiössä on kuntalaisen hyvinvointi.

Pentti Pietilä teki aloitteen isovanhempien ottamisesta mukaan kunnan 1.- ja 2.-luokkalaisten kouluruokailuihin kerran kuukaudessa. Ville Viitanen (sd.) teki ponsiesityksen kunnan maanhankinnan monipuolistamisesta niin, että myyntiin saataisiin erikokoisia tontteja.

Talousarvio vuodelle 2017 ja tulevien vuosien taloussuunnitelma käsitellään Hattulan kunnanvaltuuston kokouksessa joulukuun 14. päivänä.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.