Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Valtuustolta vakava huomautus Innalle ja edellisille luottamuselimille

Hattulan kunnan tilinpäätös vuodelta 2016 saatiin vihdoin hyväksyttyä kunnanvaltuustossa maanantaina. Seppo Söderlundin (ps.) esityksestä valtuusto kuitenkin päätti antaa vakavan huomautuksen edelliselle kunnanjohtajalle Lauri Innalle sekä edelliselle kunnanhallitukselle ja sivistyslautakunnalle niin sanotun digiloikan valvonnan laiminlyönnistä.

Söderlundin esitystä kannattivat niin keskustan Kaj Nordenswan kuin kokoomuksen Reijo Hallenberg´kin. Lopulta pykälän ajan valtuuston puheenjohtajannuijaa pidellyt Seppo Kopra (kesk.) kysyi, voidaanko esitys hyväksyä yksimielisesti, ja näin meneteltiinkin.

Tilinpäätöstä hyväksyttäessä asiassa jäävit valtuutetut nousivat seisaalle; ja heitä riitti.

Alkuperäisen esityksen mukaan vastuuvapautta ei olisi myönnetty. Tilinpäätös päätettiin edellisessä kunnavaltuuston kokouksessa jättää pöydälle. Päätöksentekoteknisesti tämäkin asia muuttui, sillä kunnanhallitus totesi pöydällejättöpäätöksen syntyneen esteellisten valtuutettujen läsnäollessa ja nyt asia siis palautettiin valtuustolle päätöksentekoon.

Valtuuston 1. puheenjohtajan Ville Myllymäen (sd.) lisäksi moni muukin salissa ponnahti pystyyn, kun esteellisiä valtuutettuja pyydettiin poistumaan salista pykälän käsittelyn ajaksi.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.