Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Vielä ehtii lainaamaan kirjastosta

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan kirjastojen kirjastojärjestelmä vaihtuu. Tästä johtuen kirjastoista ei voi lainata, uusia tai varata aineistoa 13. ja 29. lokakuuta välisenä aikana. Kirjastoautot eivät kulje katkoksen aikana. Myöskään Vanamo-verkkokirjastossa ei voi uusia lainoja, tehdä varauksia tai etsiä aineistoa.

Vielä ehdit lainaamaan kirjastosta. Nyt myös uutuuskirjojen, kurssikirjojen ja muun aineiston, jolla normaalisti on kahden viikon laina-aika, eräpäivä on vasta marraskuussa. Käyttökatkon ajalle ei tule eräpäivä. Kirjastoon saapuneet varaukset kannattaa hakea ennen katkosta, vaikka Hämeenlinnan kirjastoissa ennen katkosta saapuneet varaukset voi noutaa asiakaspalvelusta myös järjestelmävaihdon aikana.

Uuden kirjastojärjestelmän myötä Hämeenlinnan kirjastoissa asiakkaat voivat lähtien itse noutaa varaamansa aineiston tarvitsematta pyytää sitä asiakaspalvelusta. Varatut kirjat voi uudistuksen jälkeen noutaa myös kirjastojen itsepalveluaikana. Myös Tervakosken omatoimikirjastossa Janakkalassa varaukset voi järjestelmävaihdon jälkeen noutaa itse. Hattulan kirjasto ei vielä ota käyttöön varausten itsepalvelunoutoa.

Hämeenlinnan pääkirjasto on auki normaalisti koko järjestelmävaihdon ajan. Hämeenlinnan lähikirjastot ovat auki supistetusti. Janakkalan pääkirjaston lehtilukusali on avoinna, mutta muuten kirjasto on suljettu.

Tervakosken kirjasto on käytettävissä kello 8–21 omatoimikirjastokortilla. Hattulan kirjastossa on supistetut aukioloajat. Tarkemmat tiedot aukioloista katkoksen aikana löytyvät Vanamo verkkokirjastosta (vanamo.verkkokirjasto.fi) sekä kirjastoista.

Kirjastojen aukioloaikana asiakkaat pääsevät lukemaan lehtiä ja kirjoja ja käyttämään muutakin aineistoa kirjastoissa, vaikka lainaaminen ei onnistukaan. Aineistoa voi myös katkon aikana palauttaa kirjastoihin ja palautusluukkuihin.

Kirjastoissa voi myös opiskella, työskennellä, oleilla ja pelata. Kirjastojen tietokoneet ovat myös asiakkaiden käytössä. Hämeenlinnan pääkirjaston pelitila Bunkkeri on avoinna järjestelmävaihdon ajan.

E-kirjat, e-lehdet ja muut kirjaston e-aineistot ovat asiakkaiden käytössä, sillä järjestelmänvaihdos ei koske e-aineistoja. E-kirjojen lainaamiseen Ellibs e-kirjapalvelusta tarvitaan kirjastokortin numero ja tunnusluku.

Järjestelmävaihdon aikana kirjastot eivät voi antaa uutta kirjastokorttia tai tunnuslukua. Ne kannattaa hankkia ajoissa ennen käyttökatkoa kirjaston asiakaspalvelusta, jos tunnusluku on unohtunut mutta haluaisit käyttää kirjaston e-aineistoja katkon aikana. Kirjaston e-aineistojen esittelyt ja käyttöohjeet löydät Vanamo verkkokirjastosta, E-kirjasto –välilehdeltä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.