Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Perhepäivään valmistautuvalla Panssarimuseolla eletään kesän kiivaimpia viikkoja

Lapset Roni (vas.), Aada ja Aapo vierailivat Panssarimuseolla vanhempiensa Riina ja Erkki Lempisen kanssa.

Parolan Panssarimuseolla riittää heinäkuussa vilskettä. Kesän 2018 uutuutena museoalueella ovat rinnekatokset ja niiden ansiosta näytteille saatua uutta kalustoa.

– Heinäkuu on hyvä kuukausi ja rinnekatokset varmasti osaltaan kiinnostavat yleisöä. Meillä käy heinäkuussa noin 10.000 vierasta, arvioi museoamanuenssi Jari Saurio.

Lauantaina 7. heinäkuuta järjestettävään perhepäivään odotetaan 2.000-2.500 kävijää, mutta vilkasta museon pihamaalla on myös torstaina päivällä.

– Olen vaunumies Karjalan Prikaatista ja täällä olen käynyt useita kertoja, alkaa olla jo säännöllinen vierailukohde, kertoo rinnekatosalueelta perheineen museon pihamaalle saapuva lahtelainen Erkki Lempinen.

Lempiset ovat tulleet Lahdesta varta vasten museolle.

– Uusi rinnekatos suojaa vaunuja ja yleisöä. Hienoa myös on, että yleensä täällä käydessä joku vaunu jyrähtää käyntiin, kiittelee Erkki.

Panssarivaunut kiinnostavat myös Roni Lempistä, jota innostavat Battlefieldin tapaiset videopelit. Nuori mies kertoo aikovansa tulevaisuudessa isänsä tapaan panssarimieheksi.

Sään suojassa. Keväällä käyttöön vihityt rinnekatokset antavat paitsi säänsuojaa, myös lisää mahdollisuuksia vaunujen esillepanoon.

Museoamanuenssi Saurio kertoo, että ylemmän rinnekatoksen suojiin on jo laitettu näytteille yksi pyöräpanssariajoneuvo, joka ei vähään aikaan ole ollut esillä. Näytteille on tulossa myös vieraiden paljon kyselemä, venäläisvalmisteinen BTR 60-pyöräpanssariajoneuvo.

– Reservissä on paljon miehiä, jotka varusmiesaikanaan ovat saaneet koulutuksen siihen, Jari Saurio kertoo.

Museon vieraista löytyy lukuisia panssarimiehiä, jollaiseksi myös osoittautuu helsinkiläinen Petteri Moilanen.

– Palvelin Panssariprikaatissa vuonna 1990. Ajamme kesälomareissulla yleensä Pirkanmaan suuntaan ja samalla myös museon kautta, hän kertoo.

Moilanen sanoo pitäneensä ajatusta rinnekatoksista kannatettavana jo kuultuaan katosten hyväksi järjestetystä tukikonsertista pari vuotta sitten.

– Viime kesänä täällä käydessämme kyselimme katosten tilanteesta ja nyt huomasimme heti uudet katokset, hän iloitsee.

Petteri Moilanen, yhdeksänvuotias Eetu ja Piri Manninen virkistäytyivät kahvion tuotteilla käyntinsä lomassa.

Vaunujen jyrähtelystä kiinnostuneiden kelpaa myös lauantaina saapua museolle, sillä kello 10 alkavaan perhepäivään on luvassa ajonäytös.

– Näytöksessä on tänä vuonna Leopard 2A4. Sillä ei näytöksissämme aiemmin ole ajettu, intoilee museomanauenssi Jari Saurio.

Parolan lentokentän maastossa on perhepäivänä tarjolla erillistä maksua vastaan vaunuajelutusta. Museoalueella tarjolla on Herra Heinämäen Lato-orkesterin musiikkia, maatilaeläimiä, rodeohärkäajelua ynnä muuta viihdykettä.

Pysäköintialueina perhepäivässä toimivat Panssariprikaatin parkkipaikat, joilta on edestakainen non-stop -bussikuljetus museolle.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.