Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

150-vuotias Hattula haluaa nostaa esiin Suomen kielen merkitystä

Eero Ojanen kertoo tilaisuudessa suomen kielen kannalta merkittävistä tapahtumista. Arkistokuvassa Ojanen on tammikuussa 2015 vastaanottanut Hattulan vuoden 2014 kulttuuritekotunnustuksen. Kuva: Hattula Media arkisto / Juha Reinikainen.

Hattulassa on monia asioita, jotka tekevät kunnasta merkittävän suomen kielen kannalta.
Ehkä tunnetuin Hattulassa vaikuttanut ”kielimies” on ollut 1800-luvun alkupuolella vaikuttanut Jaakko Juteini (1781–1855), mutta jo paljon ennen Juteinin aikaakin Hattulasta löytyy merkittävä suomen kielen käyttäjä.

Vuoden 1642 Raamatun suomennostyöryhmässä vaikutti Tyrvännön Suotaalan kylältä lähtöisin oleva pappi Yrjö Matinpoika eli Gregorius Matthiae Favorinus. Hattulalla on myös merkittävä osuus siihen, että suomen kieli levisi kansan keskuuteen niin puhuttuna kuin kirjoitettunakin kielenä.

Hattulan lupaava poikaurheilija vuodelta 2016, Elias Husgafvel ja Alessandra Kuutschin vauhdissa tanssin SM-kisoissa. Kielitilaisuudessa Husgafvel esittää musiikkia.

Keisari Aleksanteri II:n ja senaattori Johan Vilhelm Snellmanin tapaaminen Parolannummella 1.8.1863 varmisti sen, että keisari allekirjoitti asetuksen, jolla suomen kieli määriteltiin ensimmäisen kerran maan viralliseksi kieleksi ruotsin ohella. Se, että tämä tapahtui juuri Hattulassa, on sattumaa, mutta erityisen hieno sattuma juuri sen vuoksi, että Hattulassa oli jo ennen tätäkin merkittäviä suomen kielen taitajia.

150-vuotisjuhlavuonnaan Hattula haluaa erityisesti nostaa esiin merkitystään suomen kielen kuntana, ja siihen liittyvä tilaisuus järjestetäänkin juuri Mikael Agricolan ja suomen kielen päivänä 9.4.2018 kello 18 Juteinitalon Jaakonsalissa.

Tilaisuudessa vuorottelevat kiinnostavat tarinat näistä suomen kielen merkittävistä tapahtumista ja käyttäjistä filosofi Eero Ojasen kertomana sekä Elias Husgafvelin ja Kristian Attilan musiikkiesitykset.

FAKTA

  • Eero Ojanen (s. 1954) on hattulalainen filosofi, kolumnisti ja kirjailija, joka on julkaissut useita kirjoja, artikkeleita ja teossarjoja. Viimeaikaisissa kirjoissaan hän on perehtynyt erityisesti kansanperinteeseen. Jaakko Juteini –seuran puheenjohtajana hän tuntee Jaakko Juteinin ja muut suomen kielen käyttäjät erityisen hyvin.
  • Elias Husgafvel (s. 1999) on hattulalainen nuorimies, joka on ikäisekseen ehtinyt varsin paljon. Hän aloitti viuluopinnot Hattulassa 5-vuotiaana ja ne jatkuvat edelleen Helsingissä, jonne Elias muutti vuonna 2015 lukio-opintojensa vuoksi. Viulunsoiton lisäksi Elias on menestynyt kilpatanssissa parinsa Alessandra Kuutschinin kanssa. Lauluopinnot Elias aloitti viime vuonna oopperalaulaja Pia Freundin johdolla. 9.4. tilaisuudessa Elias sekä laulaa että soittaa viulua.
  • Kristian Attila (s. 1969) on helsinkiläinen pianisti, joka on opiskellut pianonsoittoa sekä Sibelius-akatemiassa että Malmön musiikkikorkeakoulussa. Hän on toiminut pianistina mm. Savonlinnan Oopperajuhlilla ja Suomen Kansallisoopperassa sekä toiminut pitkään pianonsoiton opettajana Sibelius-Akatemiassa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.