DEKKARI-ILTA: Kirjoittaminen on myös rohkeuslaji

Kirjoittaminen lähtee siitä, että panee paperille juuri ne asiat, mitkä ensin meinaa hylätä. Muun muassa näin luonnehti kirjailijalta tarvittavaa rohkeutta yksi Hattula-päivien dekkari-illan vieraista, Kai Ekholm. Hän kärjisti, että kirjan henkilöiden kuuluu ryypätä ja tehdä muutakin sopimatonta.

– Kuuntelen hyvin tarkkaan esimerkiksi taksikuskien tai satunnaisten laitapuolen kulkijoiden jutut, hän kertoi ja jatkoi keräävänsä sopivaa “hylkytavaraa” kirjojaan varten.

Kai Ekholm, Pauliina Susi, Tapani Bagge ja Heleena Lönnroth olivat Hattulan dekkari-illan kirjailijavieraat.

Elämänmakuisen tekstin ja niin sanotun maisteriproosan välttelyn puolesta julistivat myös illan muut kirjailijavieraat, Tapani Bagge, Heleena Lönnroth ja Pauliina Susi, kun illan juontaja ja Mauri Sariola -seuran intendentti Matti Nummenpää kysyi niin sanotuista kielletyistä aiheista.

Vastauksista voi päätellä, että dekkaristien “sisäinen sensuuri” ei perustu ulkoisiin odotuksiin vaan kirjoittajan omaan eettiseen suodattimeen.

– En halua kirjoittaa aiheista, joissa lapsille tehdään pahaa, sanoi Lönnroth.

Tapani Baggen mielestä kirjailijan pitää kirjoittaa aiheista, jotka itseä kiinnostavat. Noin 20 dekkarin lisäksi Bagge on kirjoittanut paljon muutakin ja häneltä on määrä tänä vuonna ilmestyä yhteensä jo sadas kirja.

Baggen dekkareissa rikollisuutta ja rikollisia tarkastellaan yleensä elämää ymmärtävän humoristisessa sävyssä.

– Mitä lehtiäkin seuraa, niin suomalaisen rikollisuuden perushenki on, että jossain vaiheessa se menee väkisin pieleen, hän pohti ääneen.

Kun Hattulassa oltiin, kysyttiin kirjailijoilta myös heidän Häme-suhteestaan. Tapani Baggen Hämeenlinnaan sijoittuvissa dekkareissa seikkaili aikanaan jopa lääninvaras ja kirjoissa käydään Hattulankin alueella.

Suomen dekkariseuran Vuoden johtolankapalkinnon 2016 saanut Pauliina Susi taas kertoi, että hänellä oli lapsena kirjeenvaihtokaveri Hattulasta.

– Kävin täällä hänen luonaan kylässäkin kahdeksanvuotiaana.

Suden johtolankapalkittu dekkari Takaikkuna oli hänen ensimmäinen dekkarinsa, tai kuten hän itse luonnehti, trillerinsä. Sen ajankuva heijastelee hänen mielestään pelottavankin todellisesti nettimaailman töykeän ja uhkaavan kommunikointityylin siirtymistä muuhun arkitodellisuuteen.

Tapa, jolla ihmiset puhuvat toisilleen, on Pauliina Suden mukaan muuttunut.

– Ajattelin joskus, että pelottavaa, jos nettitodellisuus siirtyy normaalimaailmaan ja nythän se on siirtynytkin, hän tiivisti.

Heleena Lönnrothin kirjoissa teemana on ollut muun muassa hallitsemattoman maahanmuuton seuraukset. Hänen viimeisimmässä kirjassaan käsitellään myös syrjäytymistä.

– Tietyissä oloissa kuka tahansa voi tehdä tekoja, jotka voi tulkita rikolliseksi, hän arvioi.

Keskustelu kääntyi myös siihen, valitsevatko kirjailijat koskaan aiheensa oletetun myyvyyden perusteella.

– Mieluummin niin päin, että jos aiheen toteuttaa hyvin, se myy eikä niin päin, että keksitään “myyvä” aihe, sanoi Pauliina Susi.

Kai Ekholm täydensi, että kun suomalaiset käyttävät kirjojen ostoon noin 120 euroa henkilöä kohden vuodessa, kaupallisuus ei ole lähtökohta kirjoittamiselle.

Mauri Sariola -seuran intendentti Matti Nummenpää juonsi dekkari-illan.

Kirjailijoilla oli selkeät mielipiteet myös siitä, pitääkö kirjojen olla totuudenmukaisia.

– Asioiden pitää olla mahdollisia, mutta ei välttämättä todennäköisiä, vastasi Heleena Lönnroth.

– Kun yksityiskohdat pitävät paikkansa, kokonaisuuden voi valehdella, siteerasi puolestaan Tapani Bagge aikanaan saamaansa ohjetta.

Pauliina Susi kertoi olleensa ajassa kiinni kirjoittamalla seksiviesteistä kärähtäneestä poliitikosta ennen kuin eräs poliitikko luopui hallitusneuvotteluista vastaavan tapauksen takia.

Kai Ekholm taas vei keskustelua filosofis-teoreettisille raiteille kyseenalaistamalla koko todellisuuden käsitteen.

– Mikä on todellisuus, mitä me esimerkiksi ymmärrämme Kiinan yli miljardin asukkaan todellisuudesta? Kaikki kirjoittaminen perustuu ihmisen jonkinlaiseen tarinan ymmärtämisen kykyyn.

Samaa sivusi myöhemmin myös Bagge, jonka mukaan olennaisten asioiden näkyviin laittaminen riittää, ja muussa on uskallettava luottaa lukijoihin.

Kirjailijan yksi tärkeä työtoveri on kustannustoimittaja.

– Minulla on urallani ollut kymmeniä kustannustoimittajia ja yleensä he ovat niitä ihmisiä, jotka huomaavat tekstistä pikkuvirheetkin. Isoistakin taloista kustannustoimittajia on kuitenkin vähennetty ja se taas on lisännyt jäljelle jääneiden työmäärää, sanoi Tapani Bagge.

– Kustannustoimittajan rooli on todella iso, kirjailija kokee olevansa Jumalasta seuraava, mutta kyllä siinä on kustannustoimittaja välissä. Hyvä kustannustoimittaja on kullanarvoinen, totesi Kai Ekholm.

Pauliina Susi kertoi joskus testaavansa jo kirjansa ideaa kustannustoimittajalla, sitten luetuttavansa hänellä tekstiä matkan varrella ja lopuksi hiovansa kustannustoimittajan avulla kirjan julkaisukuntoon .

– Parhaimmillaan kustannustoimittajasta tulee hyvä ystävä, jonka hautajaisissakin käydään, luonnehti Heleena Lönnroth.

Juha Reinikainen