Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Hattulassa pääsee taas yhteislaulamaan

Lokakuun Yhteislauluillan vetäjä on Markku Huumarsalo.

Hattulan kirjaston Jaakonsalissa keväällä järjestetyt Yhteislauluillat saavat jatkoa syksyllä. Luvassa on kolme Yhteislaulutilaisuutta, jotka järjestetään tiistaisin 18.9., 16.10. ja 13.11. kello 18–19.

Syyskuun tilaisuuden vetää Arja Kartano, lokakuussa puikkoihin astuu Markku Huumarsalo ja marraskuun tilaisuudessa on mukana Hattulan Pyhän Ristin kuoro johtajanaan Ari Lehtonen.

Yhteislaulutilaisuuksien järjestäminen on lähtenyt asiakkaiden toiveista. Monet tykkäävät laulaa, mutta tilaisuuksia yhdessä laulamiseen ei välttämättä kovin usein ole. Hattulan yhteislauluillat ovat matalan kynnyksen tapahtumia, johon uskaltaa tulla mukaan ihan kuka tahansa laulutaitoon katsomatta.

Ohjelmisto koostuu tämän syksyn tapahtumissa erityisesti vanhemmasta iskelmästä, kansakoululauluista, laulelmista, maakuntalauluista, hengellisistä lauluista ja syksyisistä lauluista. Omia laulutoiveitaan voi kertoa Hattulan kirjastoon noin pari viikkoa ennen tilaisuutta ja niitä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.