Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Kauramoottorit ja offroad-koneet pääosassa

458_685x457

Hattulassa vietetään tapahtumantäyteistä lauantaita, kun Kotirinteen alueella ja nuorisotalon ympäristössä järjestetään Asu ja viihdy -tapahtuma. Kävijöitä oli riittänyt mukavasti aamusta asti. Yksi kohokohdista oli uuden ratsastusreitin avaaminen. Avajaisnauhan leikkasi puolilta päivin Kotirinteen tapahtumassa kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ventola. Nuorisotalolla oli tarjolla muun muassa poniratsastusta, keppihevospaja ja lennokkien valmistusta.

Samaan aikaan, kun kauramoottoriväki seurasi tyytyväisenä harrastusolojensa kohentumista ja tontin sekä talon hankintaa suunnittelevat samoilivat omilla esittelypisteillään, ajettiin Parolannummella lähes 600 kuljettajaa koonnutta, Kangasalan Moottorikerhon järjestämää Panssari CC -kisaa, joka samalla on cross countryn SM-sarjan avaus.

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.