Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

LEGO-näyttely tekee paluun osana Hattulan suurta joulunavaustapahtumaa

Lego-akvaariossa riitti yksityiskohtia Hattulan edellisessä Lego-näyttelyssä.

Hattulassa juhlistetaan tänä vuonna tavallista näkyvämmin joulua. Kunnassa on päätetty yhdistää eri joulutapahtumia yhdeksi suureksi joulunavaustapahtumaksi ja lisäksi maaliskuussa 2017 järjestetty, huippusuosion saavuttanut LEGO-näyttely tekee paluun entistä hienompana ja jouluteemaan sopivana. Tulevassa tapahtumassa yhteistyötä tekevät muun muassa kunta, seurakunta ja yhdistykset.

– Vuoden 2017 LEGO-näyttelyn jälkeen tuli paljon positiivista palautetta, jossa
toivottiin Legojen paluuta Hattulaan, yhteyspäällikkö Launo Haapamäki Hattulan kunnasta kertoo.

LEGO-näyttely tulee jälleen sisältämään suuren LEGO-kaupungin erillisine rakennelmineen,
rakentelupisteitä, tuotemyyntiä, pientä kisaa ja paljon muuta. Luvassa on edellä mainitun lisäksi ainakin joulupuuroa, jouluista livemusiikkia, tonttuleikkiä ja tietysti joulupukki!

Jouluista tunnelmaa on tarkoitus siivittää asiaan kuuluvalla valaistuksella. Parasta on, että tapahtuma on kaikille täysin avoin. Pääsymaksua ei siis peritä.

– Viime vuonna kävijöiden joukossa oli uteliaita vauvasta vaariin ja jopa Pohjanmaalta ja Kuopiosta saakka. Toivottavasti tapahtumamme saavuttaisi nytkin yhtä suurta mielenkiintoa.

Tapahtumavalmisteluissa on lähdetty hyvissä ajoin liikkeelle ja viime vuoden kokemuksista on
otettu myös oppia – esimerkiksi näyttelylle on varattu enemmän tilaa.

Eri toimijoista koostuva työryhmä jatkaa ohjelmasuunnittelua syyskuun jälkipuoliskolla ja tietoja tarkennetaan varmistumisten myötä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.