Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Partio: Parolan Eräveikkojen tähtäin Evon suurleirissä

Hattulan Kirkonmäen laskiaistapahtumassa sunnuntaina mäenlasku jäi säätilan takia vähemmälle. Poniratsastus, tarjottavat ja kirkon sisällä järjestetyt toiminnalliset rastit vetivät kuitenkin paikalle yli sata kävijää. Tuulinen vesikeli ei ollut lannistanut Parolan Eräveikkojen teltan luona päivystänyttä lippukunnanjohtaja Turkka Saloa.

Lippukunnanjohtaja Turkka Salo Parolan Eräveikoista johtaa ensi vuonna 70 vuottaa täyttävää lippukuntaa.

Lippukunnanjohtaja Turkka Salo Parolan Eräveikoista johtaa ensi vuonna 70 vuotta täyttävää lippukuntaa.

Lippukunnan vuoden huipentumaksi uskaltaa jo etukäteen määritellä suurleiri Roihun, joka heinäkuun lopulla järjestetään Evon leirikeskuksessa.

– Paikalle odotetaan yhteensä 16.000:a partiolaista. Parolan eräveikkoja leirille lähtee noin 50, kun yhteensä meillä on jäseniä noin sata, Salo kertoo.

Kirkossa pääsi myös tankkaamaan polttoainetta toiminnallisempia rasteja varten.

Kirkossa pääsi myös tankkaamaan polttoainetta toiminnallisempia rasteja varten.

Lippukunta on perustettu vuonna 1947 eli ensi vuosi on eräveikoille 70-juhlavuosi.

– Menossa on keskimääräistä vireämpi jakso, me samoin kuin koko partioliike elämme nousukautta.

Laskiaistapahtumassa Parolan Eräveikot olivat mukana Yhteisvastuun hengessä. Partio myös on yksi tämänvuotisen keräyksen kohteista.

– Emme tähän asti ole kauheasti olleet yhteistyössä seurakunnan kanssa, tämä on hyvä tilaisuus siihenkin.

SPR:n soppatykillä ja seurakunnan diakoniatyön kojulla arvioitiin päivän kävijämääräksi 100–150 henkilöä.

SPR:n soppatykillä ja seurakunnan diakoniatyön kojulla arvioitiin päivän kävijämääräksi 100–150 henkilöä.

Parolan Eräveikoilla on kaikkiaan viisi eri toimivaa ryhmää ja lippukunta toimii nuorisotalon tiloissa.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.