Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Vuoden Kotimaan matkailuyritys Flowpark avautuu vapun alla

Ahveniston Toimintapuistossa sijaitsevan Flowpark-seikkailuhuvipuiston toinen kokonainen kausi käynnistyy ylihuomenna perjantaina eli huhtikuun 28. päivänä. Ryhmiä puistossa on käynyt jo aiemmin huhtikuussa, mutta vapun alla sisäänpääsy avautuu kaikille.

Yläilmoissa temppuilun lisäksi tarjolla on pre-vappu -meininkiä.

– Haemme vappufiilistä ilmapallojen, munkkien ja siman voimin ja toivottavasti on hyvä sää, jotta saamme kahvilan terassin auki, puiston markkinoinnista vastaava Antti Nurkka TG Ahvenistosta sanoo.

Ahveniston palvelut muodostavat kompaktin kokonaisuuden, sanoo Antti Nurkka. Kehittämistä silti mietitään jatkuvasti.

Vappuaaton ja -pyhät puisto on kiinni, mutta muuten toukokuussa auki säännöllisesti.

Loppukesästä 2015 avautunut Flowpark Ahvenisto on yksi osa Ahveniston Olympiapuistoon syntynyttä uutta elämystarjontaa. Flowparkin ja kesäkahvilan toiminnasta sekä vuoden liikuntapaikkana juuri palkitun maauimalan lipunmyynnistä ja uimavalvonnasta sekä myös uimarannan valvonnasta vastaa TG Ahvenisto Oy.

Lähtöasetelmat kesään ovat kannustavat, sillä Flowpark palkittiin viime viikolla Vuoden Kotimaan Matkailuyrityksenä. Kotimaan Matkailumessujen asiantuntijaraati palkitsi Flowparkin kasvuhalukkuudesta, rohkeudesta ja halusta investoida kotimaan matkailuun.

Flowpark on vuonna 2010 toimintansa aloittanut seikkailupuistokonsepti, joka on levittäytynyt valtakunnalliseksi toimijaksi kuudella puistolla.

– Tavoitteenamme on ollut rakentaa vaihtoehto perinteisille huvipuistoille ja vapaa-
ajan aktiviteeteille. Alusta asti on ollut selvää, että Turun puiston pohjalta lähdetään kehittämään valtakunnallista ketjua, kertoo King of Monkeys Janne Kalhama.

Valinnassa painotettiin myös yrityksen luontoa kunnioittavaa toimintatapaa sekä yhteistyö- ja verkostoitumiskykyä matkailualan muiden yrittäjien ja organisaatioiden kanssa. Palkintoraati antoi tunnustusta myös sille, että henkilökunnan koulutukseen panostetaan yrityksessä jatkuvasti.

– Yksi tärkeä voittoperuste on myös yrityksen yhteistyö- ja verkostoitumiskyky. Toimitusjohtaja Janne Kalhama on tunnettu positiivisesta elämänasenteestaan ja yhteistyökyvystään matkailualan muiden yrittäjien ja organisaatioiden kanssa. Lisäksi kestävä kehitys ja luonnon kunnioittaminen on listattu yrityksen arvoiksi, ja Flowpark kouluttaa ympäri Suomea työskentelevää henkilökuntaansa kaiken aikaa, kuvaa palkintoraadin edustaja Jari Ahjoharju, projektijohtaja VisitFinlandista.

Ahvenistolla kesäkauteen startataan ilman suuria muutoksia viime kesään verrattuna.

– Työntekijätkin ovat aika lailla samaa porukkaa. Vilkkaimpina kesäpäivinä paikalla on yhtä aikaa yli 10 työntekijää ja kaikkiaan palkkalistoillamme on lähes 30 henkilöä henkilöä, Antti Nurkka kertoo.

Flowparkin aukioloaikoja on selkeytetty asiakaskyselyn pohjalta ja nyt kesä on jaettu aukioloaikojen osalta kuuteen eri jaksoon.

– Liikut Sää -messujen kävijäkyselyssä saimme muuten positiivista palautetta, mutta aukioloajoista myös jonkin verran negatiivista palautetta. Aukioloajat ovat haastava paikka, koska kysyntä vaihtelee voimakkaasti ajankohdan mukaan.

Maauimalaan on taas ensi kesäksi tiedossa pysyvästi pieni Wibit-vesihuvipuisto ja kesäkuun ensimmäisestä viikonlopusta alkaen alkaen SuperWibit joka perjantaiksi ja lauantaiksi aina elokuun loppuun asti.

Tapahtumakulttuuria on tarkoitus edelleen jalostaa erilaisin teemapäivin, kuten kuutamouinnein. Flowparkiin taas on luvassa muun muassa Kesäyön seikkailu.

Olympiapuiston pysyvät toiminnot muodostavat Antti Nurkan mielestä nykyisellään kompaktin paketin.

– Tällä hetkellä tämä toimii todella hyvin, mutta jatkuvasti mietimme kuinka palveluita kehitetään ja mitä uusia palveluita voimme tarjota.

Hän muistuttaa, että Ahvenisto halutaan edelleen säilyttää kaikkien hämeenlinnalaisten paikkana, mutta samalla palveluita pitää kehittää, jotta alue toimisi vetovoimaisena pidemmältäkin matkustaville.

– Haluamme seurata liikunta-alan megatrendejä ja tarjota ihmisille uusia elämyksiä, mutta myös kunnioittaa ympäröivää luontoa. Ahvenistohan valittiin hiljattain Suomen Luonnonsuojeluliiton sadan luontohelmen joukkoon. Toivomme myös luontoympäristölle suurempaa huomiota mitä se on tähän asti saanut, Antti Nurkka toteaa.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.