Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

TUHKALANNOITUS: “Alle tunnin työllä vuosikymmenien vaikutus metsän kasvulle”

Helikopteri noutamassa uutta tuhkakuormaa levitettäväksi.

Mervensuon yläpuolella keskiviikkona lennellyt helikopteri herätti kuntalaisissa kiinnostusta. Huvikseen ei kopteri Hattulan yllä pörrännyt, vaan kyseessä oli lannoituslento jonka aikana suometsään levitettiin puun tuhkaa.

– Suometsän lannoittaminen puun tuhkalla on hyvää kiertotaloutta, jossa luonnon ravinteet palautetaan takaisin luonnon kiertokulkuun. Suossa on runsaasti typpeä, mutta puiden tarvitsemat kalium ja fosfori ovat niukkuustekijöitä. Niitä taas on tuhkassa runsaasti, kertoo metsäalueen omistaja Kari Ventola.

Ventola kertoo, että projektia oli valmisteltu peräti kymmenen vuonna, kunnes kaikki osatekijät loksahtivat kohdalleen. Perusvaatimukset ovat riittävän suuri metsäalue ja tarpeeksi läheltä saatava tuhka. Apuna taustajärjestelyissä oli MHY.

– Lentolevityksessä tavoitellaan kymmenen hehtaarin levitysalaa, tämä ei ollut ihan sitä, Ventola valottaa.

Kopteri lähdössä tuhkanlevitykseen.

Tuhka lannoitteena on sinänsä edullisempi kuin kivennäislannoitteet, mutta levityslento vie omat kustannuksensa. Kari Ventola hyödynsi tätä menetelmää metsänomistajana nyt ensimmäistä ja ehkä viimeistäkin kertaa, sen verran pitkävaikutteinen lannoitus on kyseessä.

– Kopteri lenteli noin 50 minuuttia ja vaikka lentotunti on kallis, hyödyt kuitenkin ovat merkittävät. Lannoitevaikutus kestää jopa 20–40 vuotta ja lisää puiden kasvua. Tämä metsäkuvio oli varttunutta kasvatusmetsää joka hakataan 15–20 vuoden päästä, Ventola kertoo.

Tuhkan sisältämä kalsium neutraloi maaperää, jolloin sen sisältämät ravinteet muuttuvat kasveille helpommin käytettävään muotoon. Puiden parempi kasvu puolestaan sitoo hiilidioksidia ja auttaa ilmaston muutoksen torjunnassa.

– Lannoitteen levitys tapahtui helikopterilla kesäaikaan, jolloin lannoite ei huuhtoudu lumen sulamisvesien mukana, vaan tulee heti kasvien käyttöön.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.