Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

HPK:lla mahdollisuudet kasvattaa voittoputkeaan huomenna

Lauantaina Rinkelinmäellä kohtaavat HPK ja Kärpät jatkoivat alkuviikon otteluissaan voittotahdissa.

HPK haki vakuuttavasti vieraspisteet SaiPalta ja Kärpät KalPalta. Kärpät kohtaa vielä tänään Turussa pian alkavassa ottelussa TPS:n kärkipään mittelössä ja pelaa lauantaina siis viikon kolmannen vierasottelunsa.

Lumet on sudittu kiekon päältä avauskierroksilla. Kaksi viikkoa sitten Kärpät oli Hämeenlinnassa maalin verran etevämpi.

Toisella liigakierroksella HPK:n Oulusta hakema voitto Kärpistä voittolaukauksilla näyttäytyy Kärppien vahvan alkukauden valossa nyt entistä kovempana suorituksena.

Kärpät on toistaiseksi hävinnyt varsinaisella peliajalla vain JYPille 4–3 ja maalinteossakin vierasjoukkue on ollut kauden aloittaneiden kahden HPK-pelin jälkeen tehokkaampi.

Maalipörssiä johtavan Charles Bertrandin kurissa pitäminen on yksi pääteema myös huomenna. HPK:n maaliin on kuudessa liigaottelussa tehty vasta kymmenen maalia eli puolustuspelaaminen onkin ollut kurinalaista.

Emil Larmi maalinsuulla oli edellisessä kotiottelussa Ilvestä vastaan suorastaan maaginen. Sekä Larmin että SaiPa-vierasvoiton takuumiehen Antti Karjalaisen torjuntaprosentti on huikeasti liki tasan 95.

Kerho-vahdit ovat tässä vaiheessa kautta liigan torjuntaprosenttitilaston mitalisijoilla ja heidän edeltään löytyy vain Kärppien Veini Vehviläinen.

Uusinta kahden viikon takaiseen liiga-avaukseen lähtee nyt oransseille suotuisista asetelmista. Kärpiltä odotettavissa on fyysisesti selviytymistaistelu, kun taas HPK on saanut valmistautua vain tähän otteluun tiistaista lähtien.

HPK–Kärpät la 23.9. klo 17.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.