Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

HPK:n kapteeniksi Otto Paajanen

HPK:n kapteeni Liigakaudella 2017-2018 on Otto Paajanen. Varakapteeneina HPK:ssa toimivat Juho Keränen, Janne Lahti ja Joonas Lehtivuori.

HPK:n päävalmentaja Antti Pennasen mukaan kapteeniston jokainen jäsen edustaa HPKlaisuutta parhaimmalla tavalla.

– Otolla, Juholla, Jannella ja Joonaksella on vahva halu kehittyä edelleen. He edustavat urheilullisuutta ja luotettavuutta. Lisäksi heiltä löytyy auktoriteettia ja kokemusta, joilla auttaa ja tukea muita pelaajia.

HPK:n kapteeni Otto Paajanen kertoo valinnan olevan suuri kunnia.

– On suuri kunnia olla HPK:n kapteeni. Olen ylpeä saamastani vastuutehtävästä ja nöyränä otan vastaan luottamuksenosoituksen. Varakapteenina olen seurannut läheltä aiempia Kerhon kapteeneja ja saanut heiltä esimerkin, jolla johtaa. Mutta omalla tyylillä kuitenkin teen työni, itseään ei voi tai kannata muuttaa.

HPK pelaa ainoan kotiharjoitusottelunsa Ilvestä vastaan torstaina 24.8. kello 18.30. Liigakausi alkaa HPK:n osalta perjantaina 8.9.. Tuolloin vastaan asettuu Oulun Kärpät.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.