Maanantai 16.07.2018
Nimipäivät: Reino
Hämeenlinna
Melkein selkeää
30°C
Tuuli: 3 m/s I
 

Pekolan Iskun päättäjäiset olivat salibandyn juhlaa

Pekolan Iskun B-pojat, valmentajanaan Jussi Laine, saivat mitalinsa Mika Savolaiselta.

Salibandylegenda, kaksinkertainen maailmanmestari Mika Savolainen oli jakamassa kauden päätösmitaleja Pekolan Iskun juniorien päättäjäisissä keskiviikkona. Palkittavana oli kaikkiaan viisi juniorijoukkuetta.

– Tämä on seuralle ensimmäinen isompi yhteinen päättäjäistapahtuma, puheenjohtaja Aki Töyrylä kertoi.

Päättyneellä kaudella PIskulla oli jo neljä juniorijoukkuetta Salibandyliiton sarjoissa.

– Ikävää, että B-poikien joukkue on ilmeisesti loppumassa tähän kauteen, mutta 04- ja 08-syntyneet puolestaan ovat menossa sarjaan, Töyrylä sanoi.

Tyttöjen ja poikien 2008–2010 syntyneet.

Töyrylän mukaan vaikeinta joukkeiden kokoamisen kannalta on saada vetäjiä ja taustavaikuttajia. Harjoitusolot lajille ovat hänen mukaansa nyt kohtuullisen hyvät, kun käytössä on Juteinikeskus, lukion sali ja yhteistyö Panssariprikaatin kanssa takaa vielä mahdollisuuden käyttää prikaatin liikuntahallia.

Hattulan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ville Myllymäki antoi tervehdyksessään arvoa seuratyölle.

– Seurat liikuttavat kuntalaisia vauvasta vaariin ympäri vuoden. Säästötalkoista huolimatta kunta on allekirjoittanut sopimuksen Pekolan Iskun ja Parolan Visan kanssa vuodelle 2018. Sopimuksen pohjalta seurat tuottavat tänäkin vuonna laadukkaita palveluja.

Pekolan Iskun 2005 syntyneet pojat.

Maailmanmestari Mika Savolaisen peliuran päättymisestä on jo tovi. Hän kertoi päässeensä peliuransa jälkeen hyvin töihin kiinni ja oman aikansa vie nykyään myös kahden pojan kuljettaminen harrastuksiin.

Juha Reinikainen

P-06 joukkueen vuoro saada mitalinsa.

Pojat 2007, valmentajanaan PIskun puheenjohtaja Aki Töyrylä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.