Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Visa harjoitteli maalintekoa sarja-avauksessaan

457_685x457

Arvailut Parolan Visan jalkapallomiehistön todellisesta suorituskyvystä saivat vastauksen perjantaisessa sarja-avauksessa Toijalan Palloa vastaan. Pallo oli Toijalan maalissa ensimmäisen kerran jo alle minuutissa ja harjoitusturnauksessa ParVin kanssa tasapeliin 1–1 yltäneet toijalalaiset eivät missään vaiheessa päässeet mukaan isäntien vauhtiin. Loppunumerot 11–1 (7–1) kertovat myös siitä, että Visan pelimotivaatio kantoi vielä selvässä johtoasemassakin.

– Olen tyytyväinen asenteeseen ja siihen, että onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Vastustaja oli liikkeellä pienellä ringillä ja kuntotasokin ratkaisi, analysoi Visa-luotsi Ville Dahlman.

Mutta eivät sarjapisteet jääneet Parolaan pelkkien cooperin testien perusteella. Visa sai jalkeille ykkösmiehistönsä ja antoi viiden vaihdon myötä peliaikaa myös muille. Vaihdoista ainoastaan Tomi Uusitorpan penkille tulo johtui loukkaantumisesta. Reitensä loukanneen Uusitorpan korvasi puolustuksessa Vesa-Matti Nieminen. Uusitorpan lisäksi puolustuksessa aloittivat Eppu Kallio (Joonas Helén) ja täydet minuutit pelanneet Jarkko Riihimäki sekä Mikko Papunen. Visa-puolustuksen kenties näkyvimmäksi pelisuoritukseksi perjantaina jäi isäntien toisen maalin pohjustanut upea pelinrakentelu paineen alla omassa päässä.

Tehomiehenä kärjessä häärinyt ja kaksi rankkariakin upottanut Jussi Länsimaa, keskikentän Toivo Peltoniemi ja Mikko Kalervo (Jarmo Känkänen) etupäässä ovat pelaajia, jotka nyt nähdyssä kunnossaan ovat rautaa jokaisella osa-alueella. Vahvaa Visa-esitystä täydensivät keskikentän Otto Ojala (Jesse Järvinen) ja Jere Nirkko sekä hyökkäyksessä Länsimaan kanssa aloittanut Aleksi Latvanen (Niko Mikkonen).

– Tämän jälkeen olemme se joukkue, jonka kaikki haluavat voittaa. Nyt lähdettiin ulosmittaamaan sitä mitä on talvella harjoiteltu, Dahlman totesi.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.