Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Visa taas Nelosen kärkipaikalle

Jussi Länsimaa ja kumppanit saavat vielä jännittää, lähteekö Parolasta tänä syksynä nousujuna.

Jussi Länsimaa ja kumppanit saavat vielä jännittää sekä suoraa nousijan paikkaa että mahdollista karsintamahdollisuutta.

Parolan Visa haki torstaina vierasvoiton 0–5 (0–2) tamperelaisesta Nekalan Pallosta ja siirtyi taas jalkapallon Nelosen kärkipaikalle. Kaksi pistettä Visan takana väijyvä Tamu-K pelaa oman tasoittavan ottelunsa lauantaina Tervakosken Patoa vastaan.

– Aika selvä peli, NePa puolusti vielä kahden maalin tappiollakin ja lähinnä yritti mahdollisimman pientä tappiota ja vastaiskuja joissa ei onnistunut, kertoo Visan valmentaja Ville Dahlman.

ParVin maalintekijät olivat Tomi Uusitorppa, Jussi Länsimaa, Eppu Kallio, Niko Mikkonen ja Jarmo Känkänen.

– Onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Mikko Papunen, Eppu Kallio ja Toivo Peltoniemi olivat tänään kentän parhaat, valmentaja Dahlman arvioi.

Visa on varmistanut jo vähintään Nelosen toisen sijan. Sarjavoitto vaatisi sen, että TamU-K menettää pisteitä kahdessa viimeisessä ottelussaan. Toiseksi sijoittuvan karsintamahdollisuus on sarjateknisten erikoisuuksien takia edelleen avoinna. (Hattulaan.fi)

1 kommentti

  1. Antti:

    Ei tuon karsinnan epävarmuus ole mikään sarjatekninen erikoisuus, vaan ihan normaali jokavuotinen juttu. Ylemmät sarjat kun ei enää ole yhden piirin sarjoja (Kolmosessakin mukana Satakunnan piirin joukkueita), niin ei tietenkään voi nousijoiden määrä olla tiedossa ennen kuin tiedetään miten monta minkäkin piirin joukkuetta putoaa.

     

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.