Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Vuosi 2019 on sotilasmusiikin juhlaa

Panssariprikaatin yhteydessä toimivan Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan jousiorkesteri esitti Juteinitalossa vuonna 2016 muun muassa Jääkärien marssin.

Vuonna 2019 suomalaista sotilasmusiikkia on kuultu jo 200 vuoden ajan. Juhlavuoden aikana Kaartin soittokunta täyttää 200 vuotta, Laivaston soittokunta 100 vuotta ja Lapin sotilassoittokunta 50 vuotta.

Sotilasmusiikki järjestäytyi pienemmistä puhallinkokoonpanoista soittokunnaksi vuonna 1819, kun ensimmäinen suomalainen sotilassoittokunta perustettiin Parolassa. Helsingin Opetuspataljoonan soittokunta tunnetaan nykyään Kaartin soittokuntana. Laivasto sai omaa nimeään kantavan soittokuntansa vuonna 1919 ja Lapin sotilassoittokunta puolestaan perustettiin vuonna 1969 Rovaniemen varuskuntasoittokuntana.

Juhlavuosi näkyy soittokuntien toiminnassa erityisesti nuoriso-orkesterien kanssa järjestettävien yhteiskonserttien, Puolustusvoimien kesäkiertueen sekä juhlakonserttien yhteydessä. Rovaniemellä järjestetään tammikuussa ensimmäistä kertaa nuorille puhallinmusiikin harrastajille sotilasmusiikkileiri “Lyyra”. Leirillä nuoret pääsevät harjoittelemaan ja konsertoimaan yhdessä Lapin sotilassoittokunnan kanssa sekä tutustumaan kasarmielämään.

Sotilasmusiikin juhlavuoden kunniaksi Ilmavoimien Big Band julkaisee keväällä Maisemakuvia Suomesta –levyn. Kesäkuussa järjestetään Kaartin soittokunta 200 -festivaali Suomenlinnassa ja Laivaston soittokunta toteuttaa Meidän poikamme merellä -revyykiertueen marraskuussa. Lisäksi perinnepäiväkonserttien yhteydessä julkaistaan sotilasmusiikin historiasta kertova kirja.

Juhlavuoden konserteista ja konserttikiertueista löytyy lisätietoa soittokuntien yhteisiltä nettisivuilta, konserttikalenterista sekä jokaisen soittokunnan Facebook-sivuilta.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.