Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

ALINA HOIVATIIMI: Yksinyrittäjyyttä ketjun taustatuella

Mahtavat asiakkaat ovat työn suola. Tämä on opettelua sen suhteen, että enää en ole kahdeksasta neljään –työssä. Toisaalta työterveydenhoitajan taustalla tiedän, että innostus vie helposti mukanaan. Urheiluharrastus antaa vastapainoa yrittäjyydelle.

IMG_0518

Hattulalainen Taru Piekkari on helmikuun alusta toiminut Alina Hoivatiimin yrittäjänä. Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan alueella toimiva yritys on tähän asti ollut yrittäjän itsensä ja yhden ulkopuolisen tuntityöntekijän käsissä, mutta nyt tarkoituksena on palkata myös vakituinen työntekijä.

– Tavoitteenamme on olla työnantajayritys, kertoo Piekkari jo noin 20 paikkakunnalla toimivan ketjun perusideasta.

Alina Hoivatiimin tavoitteena on mahdollistaa asiakkaiden itsenäinen ja laadukas elämä omassa kodissaan. Tuotevalikoimasta löytyvät niin kotityöpalvelut, hoivapalvelut kuin sairaanhoitopalvelutkin.

Palvelujen käyttöä edistää myös kotitalousvähennys joka on 2.400 euroa vuodessa henkilöä kohden.

– Toiminta perustuu aika paljon säännöllisiin palveluihin, mutta toki on myös kerta-asiakkaita. Siivous on usein se, mistä aloitetaan ja siitä palvelujen käyttö usein laajenee, Piekkari kertoo.

Hän arvioi, että nykyisellään kotityöpalvelujen osuus yrityksen töistä on noin 60 prosenttia ja hoiva- sekä hoitopalvelujen 40 prosenttia.

– Osin palvelut sekoittuvat ja se on myös ajatuskin.

Aiemmin työterveyshoitajana työskennellyt Piekkari kertoo, että ketjun tuki on ollut tärkeää sekä aloitusvaiheessa että toiminnan varrella.

– Ihan yksin en olisi tähän lähtenyt. Toiminta on luvanvaraista ja papereiden täyttämiseen meni kokonainen päivä, vaikka apuna oli ketjun ammattilainen, joka on tehnyt vastaavaa aiemminkin.

Yrityksen toiminnan käynnistyttyä ketjun tuki on ollut arvokasta taloushallinnossa, laadunseurannassa ja markkinoinnissa. Kunnolla hoidetut taustatyöt antavat myös mahdollisuuden nauttia siitä työstä, jonka yrittäjä parhaiten hallitsee.

– Jokainen päivä on ollut erilainen ja koko ajan tulee eteen uusia asioita. Mahtavat asiakkaat ovat tämän työn suola.

Juha Reinikainen

 

 

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.