Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Hallin peruskiven Mervessä muurannut Elme Metall lupailee jatkoinvestointeja

Janne Miettinen ja Algerd Andruskevitsus valmistautuivat sulkemaan peruskiven sisään muuratun lieriön.

Hattulan Mervessä muurattiin tänään Elme Metall Finland Oy:n uuden tuotanto- ja teräslevyvarastohallin peruskivi. Toimitusjohtaja Janne Miettinen ja yhtiön hallituksen puheenjohtaja Algerd Andruskevitsus ennakoivat, että 2.000 neliömetrin halli ja sen mukanaan tuomat muutamat uudet työpaikat ovat vasta alkusoittoa.

– Tämä ei toivottavasti ole viimeinen halli, vaan alkusoittoa, sanoi Andruskevitsus puheenvuorossaan.

Toimitusjohtaja Miettinen luonnehti, että kyseessä on ensimmäinen askel raskaammalle investoinnille.

– Neuvotteluja jatkotoimenpiteistä on menossa, hän valotti.

Matti Puotila muuraamassa peruskiveä.

Elme Metall Finland Oy on baltialaiseen BLRT Grupp monialakonserniin kuuluva teräspalveluyhtiö ja sen Parolan yksikkö puolestaan Katinalasta kotoisin olevan Antti Nisumäen alun perin romuliikkeenä aloittama yritys joka myytiin virolaisomistukseen vuonna 2012.

– Olen tyytyväinen, että saamme näin tehdä maiden välistä yhteistyötä. Olen aina ihaillut virolaisten sitkeyttä, rohkeutta ja peräänantamattomuutta, sanoi Hattulan kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Puotila.

Hän luonnehti investointia kaikkia hattulalaisia hyödyttäväksi ja kehui yrittäjien merkitystä.

– Tieto ja tutkimus on tärkeää, mutta ilman oikeaa asennetta ja arvomaailmaa yrittäjyyttä ei Suomessa tässä mittakaavassa olisi. Antti Nisumäkeäkään ei aikanaan koulu kiinnostanut mutta oma tahto vei hänet menestyväksi yrittäjäksi.

Uuden hallin rakentaminen on konsernille myös strateginen investointi. Elme Metallin asiakkaat ovat konepaja- ja rakennusteollisuuden yrityksiä ja heille on jo nyt tarjolla paljon räätälöityjä palveluja.

– Uusi halli antaa täysin uudet mahdollisuudet metallin leikkaamiseen, sanoo toimitusjohtaja Miettinen.

Emoyrityksen suurimmat yksiköt puolestaan ovat Baltian maissa, ja myös niiden tarjontaa hyödyntämällä Elme Metall pystyy kokoamaan asiakkaille nopeasti heidän tarvitsemansa tuotteet ja kuljettamaan ne perille omilla rekoillaan.

– Pystymme kombinoimaan Parolan tuotannon Baltian tehtaiden tavaravirtaan ja palvelemaan tästä 200 kilometrin säteellä nopeasti, vakuuttaa Janne Miettinen.

Muurauslastan sai muistoksi myös Marko Vainionpää hattulalaisesta Veikko Vainionpää Oy:stä.

Elme Metall omistaa Suomessa Parolan yksikön lisäksi Turun Korjaustelakka Oy:n Naantalissa.

– Olemme Suomessa vielä pieniä, mutta viiden viimeksi kuluneen vuoden aikana olemme olleet Suomen nopeimmin kasvava teräspalveluyritys. Pitkän tähtäimen tavoitteemme on saavuttaa kymmenen prosentin markkinaosuus, kun osuus nyt on kolme prosenttia, Janne Miettinen kertoo.

Uuden hallin rakentaminen alkoi heinäkuun alussa ja rakennustekniset työt on tavoitteena saada valmiiksi itsenäisyyspäivään mennessä.

– Hattulan sijainti on erittäin hyvä logistisesti ja alueen kehittäminen toivottavasti imee tänne alihankintateollisuutta.

Pääurakoitsijana hallissa toimii Rakennus Luukila Oy ja teräsrungon toimittaa Teräselementti Oy. Molempien yritysten kotipaikka on Lempäälä. Varastoalueen maanrakennustyöt tekee hattulalainen Veikko Vainionpää Oy.

Vanhaa rakennuskantaa alueella on ennestään noin 4.500 neliömetriä, jotka ovat tuotanto-ja varastotiloja eri terästuotteille.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.