Maanantai 18.06.2018
Nimipäivät: Tapio
Hämeenlinna
Melkein selkeää
14°C
Tuuli: 3 m/s EL
 

HÄMEEN ASENNUSTYÖ: Teräsrakennetyöt ovat tuoneet kasvua

Hämeen Asennustyö muutti Terätie 2:sta Terätie 5:een. Lyhyestä muuttomatkasta huolimatta esimerkiksi tämän 9-tonnisen leikkurin siirrossa oli omat kommervenkkinsä.

Kynnenaluset mustina ja käytännön töissä. Näin luonnehtii omaa toivetyönkuvaansa toimintaansa laajentaneen ja lisää konekantaa hankkineen Hämeen Asennustyön yrittäjä Petteri Pullola.

– Konttorihommat eivät tunnu oikein omalta, hän toteaa.

Tekemistä onkin riittänyt, sillä Asennustyö on viime aikoina laajentanut toimintaansa sekä uusinut ja lisännyt konekantaansa. Lisäksi Pullolan yritys muutti maalis–huhtikuun vaihteessa vuokratiloista omiin toimitiloihin.

– Vaikka muuttomatka ei ollut pitkä, koneiden siirrossa oli oma työnsä. Onneksi on hyviä yhteistyökumppaneita ja saimme koneisiin sähköt heti muuton jälkeen. Sujuvuus oli tärkeää, sillä muuttopäivänä perjantaina tuli heti tilaus ja asiakas pääsi jo maanantaina hakemaan tuotteet.

Pullola on toiminut yrittäjänä vuodesta 2003 alkaen. Talvikalastusvälineitä valmistavan ja huoltavan Hämeen Asennustyön hän osti vuonna 2013. Kaupan myötä solmittu viiden vuoden vuokrasopimus Terätie 2:ssa umpeutui vuodenvaihteessa.

– Tavoite oli päästä omiin tiloihin ja nämä tilat tulivat tarjolle vähän kuin vahingossa, kuvailee Pullola yrityksen tiloja Terätie 5:ssä.

Hämeen Asennustyön koneilla katkeaa ja taipuu paksumpikin levy.

Merven teollisuusalueen kupeessa sijaitsevissa tiloissa toimi aiemmin Eristysliike Risto Mutanen ja nykyinen Hämeen Asennustyön halli oli viime vuodet varastotiloina.

Talvikalastusvälineiden valmistus työllistää yritystä edelleen osittain, mutta kasvu on tullut teräsrakennetöistä sekä teollisuuden kunnossapidosta eli mekaanisesta huollosta ja korjauksesta. Yrittäjän lisäksi Hämeen Asennustyö työllistää kaksi ulkopuolista työntekijää ja paperitöissä avittelee Petterin avovaimo.

– Tein teräsrakennetöitä jo yrittäjänurani alussa ja nyt työt ovat tulleet vanhojen yhteistyökumppaneiden kyselyjen kautta. Työmaat ovat lisääntyneet ja kolmaskin vieras työntekijä on mahdollinen, puntaroi Pullola.

Hämeen Asennustyö valmistaa osia tarpeen mukaan ja tekee vielä asennuksetkin työmailla.

– Tyypilliset työmaamme ovat pienempiä kokonaisuuksia mutta osia olemme tehneet myös Helsingin Kalasatamaan. Helsingin lentoasemalle toimitimme aika ison kasan ruostumattomasta teräksestä tehtyjä kaiteita.

Petteri Pullolan 15-vuotinen yrittäjänura on tuonut kontakteja, jotka ovat mahdollistaneet toiminnan kasvun ja suuntautumisen teräsrakennetöihin.

– Myöhäisen jäiden tulon vuoksi pari viime talvea ovat olleet heikompia talvikalastusvälineiden menekin kannalta, mutta onneksi valmistetut tuotteet eivät mene huonoiksi.

Pullolalle tuli kevättalvella täyteen 15 vuotta metallialan yrittäjänä. Alalle ja yrittäjäksi lähtö ei miestä kaduta.

– Ei kai sitä auta katua, kun on sen verran laittanut aikaa ja rahaa tähän hommaan. Yrittäjänä on oma vapautensa, joskin yrityksessä on kyllä aina kiinni. Onneksi nyt on hyvät kaverit ja lomalla voi puhelut kääntää heille.

Särmäyspuristin tuli Hämeen Asennustyölle tarpeeseen. Koneella on tehty esimerkiksi hevostallille heinänsyöttöautomaatteja.

Vapaa-aikanaan Pullola vaikuttaa Hattulan Yrittäjien hallituksessa.

– Olen tykännyt. Meillä on siinä hyvä porukka ja hallitustyöskentely on mukavaa hommaa.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.