Keskiviikko 21.11.2018
Nimipäivät: Hilma
Hämeenlinna
Selkeää
-5°C
Tuuli: 1 m/s P
 

Hattula palkitsi Vuoden nuorena yrittäjänä työstään pitävän K-kauppiaan

Miro Parjasen työpäivä on monipuolinen. Päivä alkaa hedelmien ja vihannesten purkamisella myyntiin.

Hattulan kunta palkitsi syyskuussa 150-vuotisjuhlakonsertissaan Vuoden nuorena yrittäjänä kauppias Miro Parjasen. K-Supermarket Hattulan kauppiaana puolitoista vuotta toiminut Parjanen sanoo, että tunnustus tuntuu hyvältä.

– En osannut yhtään tällaista ajatella, mutta jotain on tullut tehtyä oikein, hän arvioi.

Parjanen siirtyi Hattulaan kauppiaaksi Tervakoskelta jossa hän ehti olla kauppiaana myös puolitoista vuotta.

– Kauppiaaksi ryhtyminen oli minulle luonnollinen jatkumo, sillä olin ollut kaupassa töissä 15-vuotiaasta asti. Kaverin isä teki pitkän uran kauppiaana ja myös sitä kautta tuli seurattua alaa vierestä.

Parjanen täydentää, että kauppiaan asemassa monet asiat kuitenkin näyttävät erilaiselta kuin sivusta seuratessa.

– Päivääkään en silti ole katunut ja homma on sellaista, että tästä täytyykin oikeasti tykätä.

Työpäivät kauppiaana ovat monipuolisia.

– Ensin puran hedelmät ja vihannekset aamulla ja sitten siirryn toimistotöihin. Iltapäivästä menen taas myymälän puolelle. Tosi monipuolista työtä, kehuu Parjanen.

Parjasen aikana Hattulan K-Supermarketiin on tullut Matkahuollon palvelupiste ja lokakuun 25. päivään mennessä kaupan hedelmä–vihannes- ja leipäosasto uusitaan. Myös myymälän yleisilme muuttuu täysin.

– Kauppa päivitetään tähän päivään, kuvailee Miro Parjanen.

Vapaa-ajallaan Parjanen golfaa ja harrastaa jääkiekkoa. Syksy on ollut Vuoden nuorelle yrittäjälle tapahtumarikas, sillä syyskuun alussa hän meni naimisiin. Myös tuore vaimo työskentelee Hattulan K-Supermarketissa.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.