Keskiviikko 13.12.2017
Nimipäivät: Seija
Hämeenlinna
Sadetta
1°C
Tuuli: 6 m/s EL
 

Katinalan Lihakaupassa valmistaudutaan kiireiseen loppuvuoteen

Tuomas Mikkola ja Katinalan Lihakaupan tämän hetken sesonkiherkku, hirvenpaisti.

Hirvenlihan myyntisesonki päällä, pikkujoulut ja itsenäisyyspäivän juhlinta valmisteilla ja joulun alle tiedossa vuoden luultavasti kovin myyntisesonki. Katinalan Lihakaupan yrittäjä Tuomas Mikkola pyörittää lihakauppaa nyt ensimmäistä vuottaan ja sanoo, että missään vaiheessa ei ole päässyt vielä ihan täysin rentoutumaan.

– Koko ajan tulee uutta asiaa, mistä ei vielä ole kokemusta.

Missään nimessä ajopuuksi Mikkola ei ole jäänyt, vaan vanhan vuodenkierron lisäksi uutta on kehitetty koko ajan. Jo aloitusvaiheessa suunnitteilla ollut valmisruokamyynti on osoittautunut hyväksi ideaksi.

– Osaltaan jo tiedämmekin, mitä asiakkaat haluavat, mutta aina välillä silti kokeillaan uutta, kuvailee Mikkola.

Kesällä Katinalan Lihakaupan tuotteita oli myynnissä esimerkiksi Elomessuilla Hämeenlinnassa ja Lepaan suuressa puutarha-alan tapahtumassa.

– Kesä oli sitä, että suhasimme myyntikärryjen kanssa siellä täällä. Pyrimme myös siihen, että kaikki myynnissä olevat tuotteet tulevat Katinalasta, Mikkola kertoo.

Tapahtumamyynnissä Mikkola näkee vielä kehittämisen mahdollisuuksia ja laajentumista edustaa myös hiljattain avattu oma myyntipiste K-Citymarket Hämeensaaressa.

Parhaillaankin Katinalassa valmistellaan uutta sillä kahtena tulevana viikonloppuna liikkeessä ja pihalla vietetään perjantaista lauantaihin kalapäiviä.

– Savustamme pihalla lohta ja myymme muun muassa Katinalan Kalakaupan silliä, joka on valmistettu isäni kehittämällä reseptillä. Kalamyynti on valmistautumista jouluviikkoon, jolloin otetaan uusiksi ja isommin, lupaa Tuomas Mikkola.

Joulua Mikkola kuvailee vaativaksi valmisteltavaksi myös kaupalle.

– Kyllä itsellekin tulee paine hoitaa jouluvalmistelut asiakkaan kannalta parhaalla tavalla. Aukioloaikoja on jouluviikolle pidennetty molemmissa myymälöissämme tunnilla eli Katinalassa olemme avoinna kello 19 asti.

Joulumyyntiin tulee lihojen lisäksi myös laatikot ja kinkunkastikkeet.

– Pitää olla riittävästi sekä tuotteita että henkilökuntaa. Lisäksi yritämme rakentaa kauppoihin myös joulutorin fiilistä. Kinkkuja on tilattu ennakkoon paljon mutta tavoitteena on, että jokainen jouluviikolla ovesta sisään astuva asiakas saisi vielä halutessaan kinkun.

Mikkola kertoo luottavansa siihen, että hyvän saatavuuden lisäksi kinkku on myös maistuvaa.

– Sitä on jo tullut testattuakin ja rinta rottingilla voin sanoa, että on älyttömän hyvää!

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.