Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

Kehyshuoneen Jari Hevonoja pitää yllä suvun pitkiä perinteitä

Jari Hevonoja jatkaa pitkiä perinteitä. Hevonojan käsissä on kehystetty valokuva jonka on ottanut hänen isoisänsä vuonna 1932.

Parolassa pian neljä vuotta sijainnut Kehyshuoneen myymälä on tähän asti toiminut matalalla profiililla. Nyt Kehyshuone kuitenkin on aloittamassa säännölliset torstai- ja perjantaiaukiolot toukokuun lopulla. Hattulassa asuva yrittäjä Jari Hevonoja tekee edelleen enimmät työtuntinsa Foto Hevonojassa Turengissa, mutta torstaisin ja perjantaisin hänet löytää kello 11–17 Kehyshuoneelta.

– Meiltä saa sekä valmiita kehyksiä että käsityönä tehtyjä kehyksiä, Hevonoja kertoo.

Janakkalasta lähtöisin oleva Hevonoja on työskennellyt tai ollut yrittäjänä valokuvausliikkeessä vähän yli 40 vuotta. Turengissa hänellä oli pitkään kehystämö valokuvausliikkeen yhteydessä, mutta kun kehystämön tilat siellä menivät remonttiin, löytyi vaihtoehtoinen työtila Hattulasta yrittäjän oman asunnon naapurihuoneistosta.

Yhteistoiminta valokuvausliikeen kanssa takaa, että kehysten myynnin lisäksi kehystettävien kuvien vedostaminen niin sähköisistä tiedostoista kuin filmiltäkin onnistuu vaivatta. Jari Hevonojan apuna on hänen veljensä Juha Hevonoja joka valmistaa kehyksiä.

Kehystystöitä on Hevonojan mukaan riittänyt yhä mukavasti. Yksi kehyksiin päässyt kuva Parolan myymälässä puolestaan kertoo mielenkiintoista tarinaa yrittäjäsuvun perinteistä: kuva on Hevonojan isoisän ensimmäinen valokuva vuodelta 1932.

– Pappa oli puuseppä joka valmisti ensimmäisen kameransa puusta ja tilasi siihen Saksasta linssin sekä sulkimen, kertoo Jari Hevonoja etä laukaisemalla otetun kuvan historiaa.

Kuvaan on pienenä lapsena päässyt myös Hevonojan isä, joka aloitti valokuvausalalla vuonna 1949. Suvussa kulkee siis jo 85 vuoden perinteet kuvausalalta.

Kehyshuone on ensimmäistä kertaa avoinna uusin aukioloajoin perjantaina toukokuun 26. päivänä.

– Hattula-päivien aikaan lauantaina 10.6. meillä on avoimet ovet ja pihakirppistapahtuma, johon kuka vain voi tulla myymään – oma pöytä mukaan, Jari Hevonoja kertoo.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.